Näyttelyt

BODY WORLDS

Viime keväänä Body worlds - näyttely jäi muun ryhmän mukana näkemättä, koska kurja flunssa sotki suunnitelmat. Mutta nyt näyttely on nähty, vaikka myönnänkin, etten sinne ihan kauhean innokkaasti ollut menossa alunperinkään, mutta jos se olisi nähtävä, niin mieluummin seurassa kuin yksin. Jotain näyttelystä kertoo varmaan sekin, että kyselyistä huolimatta kukaan ystävistäni ei ollut halukas lähtemään seuraksi.

Kuolleita ihmisiä säilöttynä muoviin ei tosiaan kuulosta kauhean houkuttelevalta ja kun en muutenkaan ole kauhean innokas näkemään omia tai kenenkään muunkaan sisäelimiä livenä, kuvana tai edes mielikuvana, niin näyttely ei todellakaan houkuttanut.

Vaan millainen se sitten oli? Sainko sen kierrettyä ennakkoasenteista huolimatta? Jos yhdellä sanalla sitä kuvaisin, niin se olisi muovinen. Jopa niin muovinen, että unohti katsovansa oikeaa ihmisruumista ja sen yksityiskohtia. Osasta en olisi arvannut, että katson oikeaa, aitoa sisäelintä, vaan olisin ollut valmis sanomaan, että se on hyvä jäljennös. Uskon, että joissakin tilanteissa hyvä jäljennös olisi saattanut olla jopa parempi kuin muoviin säilötty aito sisäelin.

Näyttely oli kyllä ihan mielenkiintoinen ja sain siellä aikaakin kulumaan, mutta jotenkin se ei vaan kuitenkaan suuremmin innostanut. Itselleni mielenkiintoisimmaksi asiaksi totesin isot kyltit, joissa kerrottiin ihmisen elimistöön liittyviä asioita ja parhaiten mieleen jäänyt kohta oli heti ihan alkuun kasatut tynnyrit ja jossa kerrottiin, että sydän pumppaa 7000 litraa verta päivässä; tynnyrit tekivät määrästä konkreettisen.

Näyttely ei ole huono, vaikka itse en siitä innostunut suuremmin, mutta jos haluat sen nähdä, niin pidä kiirettä; se on esillä enää syyskuun loppupuolelle. Näyttelystä ei valitettavasti ole kuvia, koska kuvaaminen oli siellä kiellettyä.

2. vuosi

TYÖHARJOITTELU

Kaksi viikkoa työharjoittelussa on mennyt ihan vilauksessa ja olen viihtynyt oikeinkin hyvin. En nyt vieläkään sano, että olisin turhaan jännittänyt työharjoittelua, mutta se meni kyllä nopeasti ohi. Ehkä se toisaalta oli ihan tarpeen, vaikka itseluottamus on hyvästä, niin onko kuitenkaan aina tarpeen mennä takki auki tilanteisiin, joista ei mitään tiedä. Vaikka harjoittelupaikka on hyvä ja ohjaajat tosi mukavia, niin silti tulee itselle turhautumisen tunteita; en ole tarpeeksi hyvä ja nopea, enkä osaa enkä tiedä, mutta toisaalta juuri tämän takia nyt olen harjoitelussa; olen oppimassa, uusia asioita ja tekniikoita ja myös sen, että mikä on tällä alalla riittävän nopeaa ja hyvää.

Harjoittelusta en voi valitettavasti kertoa oikeastaan mitään, muuta kuin, että olen viihtynyt ja olen päässyt tekemään niin uusia juttuja kuin myös korjaamaan vanhaa; hyvää oppia molemmat. Koulussa jo ohjeistettiin, että emme kirjoittaisi harjoittelusta, ettei salaisuudet vahingossa tulisi julki ja totesimme ohjaajan kanssa, että pidetään tästä kiinni. Mutta sormet ovat kuitenkin syyhynneet, että olisipa kiva päästä kertomaan tästä kaikesta täällä blogissa, mutta ei nyt sitten kuitenkaan. Ammatillisesti olen jo oppinut ihan uusia asioita, joista saattaa myös olla joskus hyötyä ihan myös ammatin ulkopuolellakin ja näihin saatan sitten myöhemmin palata harrastuksissa, mutta katsotaan, että miten ennätän mitään harrastaa; työmatkat kun lyhentävät iltaa ihan kiitettävästi ja aika tuntuu olevan kortilla.

Työharjoittelu on ihan ehdottoman hyvä asia ja jään innokkaana odottamaan, että jos olen kahdessa viikossa ennättänyt jo kaikenlaista, niin mitä loppu kolme kuukautta tuokaan tullessaan. Vaan tämä tästä työharjoittelusta, mutta palailen mahdollisesti muiden juttujen osalta asiaan.

2. vuosi

JA NIIN SE KOULU TAAS ALKOI...

Niin se kesä meni taas vilahtamalla ohi ja kaikki kesälle suunnitellut harrasteet jäivät enemmän tai vähemmän toteutumatta; huovutustyöt ovat edelleen villoina pusseissa ja keväällä hankitulle alginaatille ei ollut mitään käyttöä ja yksi kipsipääkin odottaa vielä sitä ideaa. Mutta tulipahan sentään nähtyä ystäviä, käytyä tutustumassa Amurin työläismuseokortteliin, luettua kirjoja, ulkoiltua ja näin loppukesästä käytyä myös marjametsällä; mustikoita nyt sitten onkin mukavasti talven varalle. Lisäksi kilttien ystävien ja sukulaisten ansiosta myös mustaviinimarjoja on pakkasessa odottamassa talvea; sain käydä heidän marjapensaillaan keräämässä talvenvaraa. Muutaman sieniateriankin sain itse keräämistäni kanttareilleista; sienestämistä en juurikaan harrasta, koska en tunnista kuin kanttarellin ja kärpässienen ja kehotushan on, että poimi vain tuntemasi sienet. No, ne kärpässienet olen kuitenkin vielä toistaiseksi jättänyt metsään ja kanttarellejä ei löydy ihan joka mättään takaa.

Koulu alkoi jo edellisellä viikolla ja torstaina ja perjantaina kävimme koululla ilmoittautumassa läsnä oleviksi, setvimässä käytännön asioita, esittäytymässä uusille ykkösille ja muuten päivittämässä kesän kuulumisia. Työharjoittelun piti alkaa jo tällä viikolla, mutta koska minun harjoittelupaikassani oltiin vasta palaamassa lomilta, niin pidin sitten saman tien myös syysloman ja aloitan harjoittelun vasta huomenna. Menen Teatterikorkeakouluun harjoittelemaan. Jännittää! Olen nyt viimeiset kolme viikkoa ennättänyt panikoida, että mitäs jos menen harjoitteluun ja osoitan todeksi, että en ole ehtinyt oppia mitään tai ainakin olen onnistunut unohtamaan kaiken, mitä olen joskus osannut. Vuosi on kuitenkin ollut aika lyhyt aika ja siinä ei ole kuitenkaan ennättänyt ihan mahdottomia ja kun näitä materiaaleja on niin tuhottomasti... Ei, se on vaan luotettava, että jotain olen oppinut ja ettei se kaikki voi nyt muutamassa kuukaudessa noin vaan unohtua. Ja osaanhan minä kysyä ja toisaalta omaanhan minä sitä kuuluisaa maalaisjärkeäkin edes jonkin verran. Kyllä näillä pitäisi pärjätä...

Työharjoittelusta en varmaankaan voi täällä blogissa paljoakaan kertoa, ettei mahdolliset tulevat projektit tai harjoittelupaikan omat kikat paljastu vahingossa, mutta ehkä sentään jotain, mutta kunhan nyt selvittelen tätäkin harjoittelupaikassa, niin olen sitten viisaampi tämän suhteen.

Olen miettinyt, että jospa muuttaisin tämän blogin nyt syksyksi ajaksi ruokablogiksi, kun kerran en voi kertoa työharjoittelusta. Ruokablogihan kun tavallaan kävisi myös tähän; se vaatii kädentaitoja, taitoa osata lukea ohjetta, mutta myös luovuutta muokata sitä tarvittaessa ja miksei myös visuaalista silmää. Olen päättänyt opetella tämän syksyn aikana laittamaan ruokaa, kun tähän mennessä minun juttuni on ollut lähinnä kattaukset, kunhan vaan joku muu olisi laittanut ruuan. Itse laittamani ruoka on ollut kuin käänteistä teatteriruokaa; parhaimmillaan maku on aikalailla kohdallaan, mutta ulkonäkö on vielä hakusessa ja huonommillaan kummassakin on ollut toivomisen varaa. Teatteriruokahan on juuri päinvastoin, ei tarvitse maistua miltään tai olla edes syötävää, mutta kunhan vaan näyttää hyvältä.

Tässä esimakua, jos vaikka siirrynkin ruokablogiin:

Vanhat keinot...

...ja uudet kikat.

Kerroinhan, että ruuan ulkonäössä on tosiaan toivomisen varaa, mutta toisaalta ei pitäisi lähteä kikkailemaan ennen kuin jotain osaa; vaihdoin punaiset linssit vihreisiin, kun niitä nyt löytyi keittiön kaapista. Kuvassa on siis linssi-porkkanakastiketta vaikkapa pastalle tai riisille.

Soija-stroganoffissa en kikkaillut, vaan seurasin ohjetta, mutta näkö on kuitenkin hiukan epämääräinen. Tosin ruuan kuvaaminen on taas ihan oma taitolajinsa ja kännykän kamera ei ehkä ole siihen se paras mahdollinen väline. Tiesitkö, että todellisissa ruokakuvauksissa ruoka ei välttämättä ole enää kuvauksen jälkeen syömäkelpoista; kovat valot ja ruuan ulkonäön parantelukikat saattavat pilata sen täysin.

Ehkä minä vielä säilytän blogin ennallaan ja jätän nämä ruokakokeilut ihan vaan omaksi kokeiluksekseni. Toisaalta kun nyt näin hairahduin varsinaisesta aiheesta, niin voisin suositella tuota Amurin työläismuseokorttelia Tampereella käytäväksi ja lomalla luetuista kirjoista voisin suositella luettavaksi Kamila Shamsien Kartanpiirtäjää, että jos ei tule ruokablogia, jospa vaikka sitten kirjablogi syksyksi...