Työssäoppiminen

LOISTON PÄIVIÄ

Joskus työssä oppiminen voi olla myös pelkkää säihkettä, kimallusta ja bling-blingiä. Vaikkapa silloin kun tekee kruunua ja siihen sopivaa viuhkaa.

Kruunu

Aloitin työt kruunusta ja hain siihen mallia ja vaikutteita jo olemassa olevista kruunuista ja prinsessa Victorian häissään käyttämä kamee-kruunu pääsi sitten esikuvaksi. Kamee-kruunua en tehnyt, enkä muutenkaan yrittänyt saada kruunua yksi yhteen Victorian kruunun kanssa, vaan enemmänkin oli kyse mielikuvasta ja samanhenkisyydestä. Mallin valinta oli itsellenikin pienoinen yllätys, koska en aikanaan ollut kovinkaan ihastunut Victorian hääkruunuun.

Kruunun pohjana on solumuovi. Ompelin kaikki kruunuun tulevat osat kiinni solumuoviin. Kultalameekangas kiinnitettiin ensin Akryylimediumilla ja sen jälkeen se vielä ommeltiin. Molemmat pitsit kiinnitin ommellen ja kultapitsin vahvistin ennen ompelua kuumaliimalla. Ennen kivien ompelua lisäsin kruunun sisäpintaan ohuen puuvillakankaan, jotta kivet pysyisivät varmasti paikallaan. Tarkoituksena on, että kruunu kestäisi mahdollisesti myös kovaa käyttöä. 

Koska en löytänyt mieleisiäni kamee-koruja, niin korvasin ne isoilla kivillä, jotka kehystin helminauhalla. Tässä vasta isot kivet ommeltuna.

Sisäpuolelle liimasin puuvillakankaan päälle kuumaliimalla kultalameekankaan ja tekstiililiimalla hikinauhan. Ulkopuolelta viimeistelin kruunun sakaroiden kärjet kultajauholla, jonka olin sekoittanut sellakkaan ja patinoin niitä vielä hiukan sormikullalla. 

Kultajauho oli uusi hauska tuttavuus; purkissa se oli kuin juoksuhiekkaa ja sellakkaan sekoitettuna kuin sulaa tinaa ja maalatessa kuin mikä tahansa muu maali, paitsi, että se kuivui tosi nopeasti.

Ja tässä kruunu valmiina puupään päässä, ei siis kuitenkaan omassa päässä. Valmiina kruunu painoi 200 g ja olin melko varma, että se olisi ollut painavampikin, mutta on siinä kuitenkin vähintäänkin painonsa edestä krumeluuria ja säihkettä. Yllätyin itsekin tuloksesta, koska en yleensä ole kovin innostunut mistään ylenpalttisesta kimalluksesta ja tässähän sitä nyt on yllin kyllin ja enemmänkin, mutta joskus sitten näinkin.

Viuhka

Kruunun piti saada yhteensopiva viuhka. Toiveet viuhkalle oli kutakuinkin samat kuin kruunulle eli kestävyys ennen kaikkea. Yhteensopivuutta lähdin hakemaan kruunun värimaailmasta ja muodoista. Koska kruunussa käytettyjä kiviä ei ollut enää jäljellä, niin hain niiden värisiä ja kaltaisia kiviä. Helminauhaa sentään vielä löytyi ja muutenkin korostin väreissä kivien lisäksi helmen valkoista ja kultaa.

Viuhkaan sopivat säleet sahasin ohuesta viilulevystä ja kestävyyttä ajatellen tein niistä mahdollisimman yksinkertaiset, ilman kapeita kohtia tai muita leikkauksia.

Ensimmäinen ja viimeinen säle ovat hiukan muita säleitä leveämpiä ja myös paksumpia, koska niissä liimattiin kaksi sälettä yhteen.

Sisäsäleet maalasin pohjamaalilla ja vesiohenteisella lateksilla. Tässä työvaiheessa uusi tuttavuus oli suihkepullo, johon sai pumpattua painetta, jolloin se toimi kuin spraymaalipurkki. Etuna oli, että pystyin itse sekoittamaan maalin haluamani väriseksi, eikä valintaa tarvinnut rajata spraymaalien värivalikoimaan. Maali oli vaan ohennettava vedellä todella ohueksi, että sen sai suihkutettua pullosta. 

Ensimmäisen ja viimeisen säleen käsittelin lyöntikullalla ja sellakalla ja jos joskus kirjoitin, ettei tuo lyöntimetalli ole minun juttuni, niin kunnon välineillä ja sopivassa ilmastoinnissa näemmä sekin sujuu, eikä ollut edes kovin kauhean tuskaista, vaikka sitä kovin pelkäsinkin.

Tässä kokeilen viuhkan kuviointia; kankaaseen tuleva kuvio oli kopsattu vanhasta valoverhosta, yläreunaan tulee kapea kultapitsi ja alareunaan kultaisesta pitsikankaasta leikattu pitsikuvio. Lampun varjostimeen leikattu vanha design-paita sai tässä jatkokäyttöä; se oli sopivasti helmen valkoinen, joten siitä tuli viuhkaan pohjakangas, johon sitten kultavärillä maalaisin kuvion.

Viuhkan kangas huoliteltiin saumurilla jonka jälkeen maalasin siihen silkkiväreillä kultaisen kukkakuvion. Tämän jälkeen harsin laskosten paikat esiin ja silitin laskokset paikoilleen; ei mikään ihan helppo juttu saada teräviä laskoksia juuri siihen missä niitä tarvitaan ja ilman ompeleita olisi varmasti ollut vielä hankalampaa.

Säleet kiinnitetään yhteen, avataan viuhkaksi auki, jonka jälkeen kangas avataan säleiden päälle ja kiinnitetään liimaamalla se kangasliimalla säleisiin. Seuraavaksi liimasin alareunaan tulevan pitsikuvion paikoilleen.

Yläreunaan tulevan kultapitsin ompelin paikoilleen ja ensin kokeilin kullan väristä lankaa, mutta se näkyi ikävästi nurjalla puolella. Ompelin pitsin sitten kiinni ohuen ohuella siimalla ja siinä olikin myös oma hommansa, kun siima ei juurikaan nähnyt ja joutui ompelemaan aikalailla sokkona. Jostain syystä onnistun aina saamaan ompelulankaan pieniä solmuja ja niiden setviminen on aika työlästä; siima ei tästä poikennut, mutta setviminen oli vaan hankalampaa. kun nyt piti lähinnä sormituntumalla etsiä solmut ja aukoa ne.

Ensimmäinen kunnon vastoinkäyminen tuli ensimmäisen säleen koristelussa. Halusin säleeseen kruunussa käytettyä pitsiä, helmiä ja saman värisiä koristekiviä kuin kruunussa. liimasin pitsin kiinni säleeseen akryylimediumilla ja se ja lyöntikulta reagoivat toisiinsa yllättävällä tavalla ja pitsi muuttui paikoin siniseksi. Eipä sitten auttanut kuin maalata pitsiä takaisin valkoiseksi ja yrittää saada pitsin alta kadonneen lyöntikullan jäljet näkymättömiin.

Onneksi pitsin päälle oli tulossa koristekiviä ja helminauhaa, niin suurempi katastrofi oli vältetty, tosin ihan kaikkia jälkiä en saanut kadotettua, mutta lähes näkymättömiin kuitenkin.

Viuhka on viimein valmis ja vaihdoin vielä rautalangan viuhkan keskiöstä punottuun messinkilankaan ja lisäsin "ripustus"naruksi pätkän helminauhaa.

Tässä valmis viuhka tekemäni kruunun kanssa; pyrkimyksenä oli yhtenäinen sarja ja kyllä tämä mielestäni aika hyvin toteutuikin.

Pika-kruunut

Projektiin, jossa käytettiin kaalipäätä, olisi tarvittu kruunua, jonka olisi voinut maalata pika-pikaa oranssiksi. Käytössä ollutta kruunua ei voinut maalta, eikä toista vastaavaa kruunua ollut. Aikataulu oli kutakuinkin puoli tuntia, niin ihan siihen nämä pika-kruunutkaan eivät olisi ennättäneet, mutta ajatus jäi muhimaan mieleen.

Varastossa oli ohuenohutta solumuovia, joka ei ollut juurikaan käytössä, koska se ei ole kovinkaan kestävää. Mieleeni tuli, että voisikohan sitä hyödyntää jotenkin vastaavassa tilanteessa. Ensin kokeilin liimata ohuen ohutta kangasta Akryylimediumilla solumuovin molemmin puolin ja toimiva juttu tämäkin, mutta kangas saattaa leikatessa lähteä rispaantumaan, niin kokeilin samaa kuitukankaalla ja kas siinähän oli loistava materiaali melkein mihin vaan.

Tein mallin, jolla kuitukankaalla päällystetystä solumuovista voisi leikata kruunun ja kun mallin mietti sopivasti, niin samalla sai leikattua kaksi kruunu-aihiota. Tätä voisi käyttää myös vaikka jättimäisen vetoketjun pohjana, jollei sitä tarvitsisi laittaa kiinni, myös palapelit voisi tehdä tällä tekniikalla... eli mahdollisuuksia on moneen kruunujen lisäksi.

Ensimmäisen kruunu-aihion maalasin jäljelle jääneellä kangasvärillä ja totesin, että tästä tulee kaalimadon kruunu värisävyn puolesta.

Katkaisin kuitenkin kruunun kahteen kappaleeseen, jolloin saisin kaksi pienempää kruunua. toisen maalasin vielä päälle Rosco-väreillä tumman vihreäksi. Kruunun sisäpuolelle kiinnitin ohuen nyörin, josta kruunun voisi kiinnittää pinneillä hiuksiin.

Tumman vihreää kruunuun liimasin kuumaliimalla tekojalokiviä alareunaan ja pienen pieniä kiviä sinne tänne kruunun sakaroihin tuomaan lisää kimallusta. Liimasin kruunun ympyräksi ja vahvistin saumakohdan värjätyllä kuitukankaalla. Ja kas, tässä olisi valmis kruunu vaikka metsän hengelle.

Vaalean vihreän kruunun sakarat käsittelin kimalleliimalla ja alareunaan liimasin taas tekojalokiviä.

Tässäkin on sisäpinnassa nyöri hiuspinnejä varten ja saumakohta vahvistettu kuitukankaalla.

Ja näin, tässä on kaksi pikku-kruunua valmiina käyttöön. Näitä kruunuja eivät ole tarkoitettukaan ikuisiksi, mutta niitä uskaltaa antaa myös kovempaankin käyttöön ja tarvittaessa ne valmistuvat nopeasti; eniten näissä meni aikaa Akryylimediumin ja maalien kuivumiseen. Tätä ideaa tulen varmasti käyttämään myös jatkossa ja ehkä palaan vielä siihen joku kerta täällä blogissakin... vaan katsotaan mitä tästä vielä keksin ja mitä kaikkea tällä tekniikalla syntyy; pari ajatusta on jo työn alla...

Viimeisen pikakruunun maalasin spraymaalilla ja alkuperäisen toiveen mukaisesti oranssiksi, vaikkei sille enää tällaisenaan ole käyttöä, mutta ehkä joskus muulloin.

Alkuun minun piti laittaa vaan kultapitsiä kruunun alareunaan, mutta kun lähtökohtaisesti kruunut kimaltavat, niin sitten tämäkin sai tekojalokiviä ja kimalleliimaa koristeeksi. Joskus sitä vaan saa ja pitääkin kimaltaa ja loistaa.

Maistuisiko makea

Jottei elämä olisi pelkkää bling-blingiä, niin välillä jotain makeaakin; maistuisiko lakritsa? Makuina minttu ja salmiakki, suklaa on vielä mietinnässä.

Kotiruokaa

SIENISATOA

Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt... ja niin totisesti olisi lauantaina käynytkin; kas, kun metsä oli jo luminen ja jäinen...

...ja niin silti sieltä vaan löytyi ainakin kaksi sienestäjää. Voi miten pieni saalis, mutta tällä kertaa ihan kokonaan itse kerättyjä sieniä.

Tietysti metsään voisi mennä myös ajallaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja eipähän ainakaan ollut hirvikärpäsistä pelkoa. Sienet oli vaan tosi kurjia puhdistaa; märkään ja pääsääntöisesti myös jäiseen sieneen oli tarttunut likimain kaikki mahdollinen metsäroska. Etanoita ei tällä kertaa löytynyt, mutta pieniä hämähäkkejä sitten senkin edestä ja sisälle lämpimään päästyä ne olivat kovin liikkuvaisia. 

Vaan, nyt kun on ihan itse kerättyjä sieniä, niin mitähän näistä aarteista tekisi? Entä voiko jo kerran jäätyneitä sieniä enää pakastaa uudestaan? Päätin, että enpä edes mieti nyt niiden pakastamista, vaan tee kaikkia sieniherkkuja ensi viikolle evääksi ja vaikka vähän myös ruokana pakkaseen.

Sienipizza

Pizza ei juuri ohjetta tarvitse; se kootaan sen mukaan mistä pidetään tai mitä kaapeista löytyy. Sen verran poikkean tavanomaisesta, että teen pizzan lähes aina leivinjauhepohjaan. Olisihan se nostatettu pohja varmaan parempi, mutta kun kuivahiiva vanhenee kaappiin ja tavallinen hiiva ei kestä sitäkään vähää, niin enpä sitten pizzan takia viitsi ostaa hiivaa, kun en sitä kovin usein tee. Ja täytteistähän se pizza ennen kaikkea syntyy.

Itse mietin täytteen lähinnä omien mieltymysteni mukaan ja niin, että maut täydentäisivät toisiaan. Tomaatti ja sipuli ovat aina lähtökohta, johon lisään jotain muuta kasvista ja tällä kertaa se oli punaista paprikaa.

Tomaattipyree tietysti ihan pohjalle, sitten kasvikset ja reippaasti sieniä. Päälle vielä sinihomejuustoa ja mausteita; mustapippuria, basilikaa ja oreganoa...

...ja runsaasti juustoa ja pizza uuniin.

Noin 20 minuuttia uunissa ja pizza on valmista herkuteltavaksi. Vaikka pizza on parasta juuri tehtynä, niin tein kuitenkin niin ison pizza, josta saan sitä vielä evääksi ensi viikolla työharjoitteluun.

Sienikeitto

Viimeksi tekemäni sienikeitto ei ihan onnistunut toivotulla tavalla, vaan tomaattipyreettä lipsahti siihen ihan liikaa ja ketosta tuli kovin tomaattinen. Päätin, että otan uusinta yrityksen, josko vaikka nyt onnistuisi ja tomaattipyreettä en käyttäisi lainkaan.

Ja jälleen kerran kaikki alkoi kuorimisella ja silppuamisella. Kuullotin sipulia hetken...

...ja lisäsin sienet. Hetken aikaa annoin ylimääräisen nesteen kiehua pois.

Sitten vaan lisäilin jauhoja, kasvisliemikuution, vettä, mustapippuria, balsamicoa ja loput eilisestä sinihomejuustosta. Suolaan sitten kuitenkaan laittanut lainkaan, koska kasvisliemikuutiossa ja homejuustossa on ihan riittämiin suolaa. Itse asiassa jätän aika usein suolan pois, jos käytän kasvisliemikuutiota tai juustoa ja varsinkin kun käytän molempia samassa ruuassa.

Värin vuoksi lisäsin vielä hieman kurkumaa ja jauhettua paprikaa, hetken keittämisen jälkeen keitto oli valmista ja oli varsin hyvää, mutta voiko muuta odottaakaan, kun samaan keittoon laittaa sekä sieniä että sinihomejuustoa?

Sienirisotto

Risotto alkaa aikalailla samoin kuin sienikeitto; sipulin kuorimisella, silppuamisella ja kuullottamisella. Lisätään sienet ja haihdutetaan taas ylimääräistä nestettä pois. Lisätään riisi ja kasvisliemikuutio ja tässäpä tulee sitten risoton kikka, jonka olen jostain joskus lukenut. Tarvittavaa nestettä ei lisätäkään kerralla, vaan vähitellen. Lukemassani ohjeessa kehotettiin lisäämään kuumaa kasvislientä pienissä erissä riisin kypsymisen aikana, jolloin risotosta tulisi sopivan mehevää, eikä liian kuivaa tai kosteaa. Itse olen ratkaissut tämän niin, että lisään kasvisliemikuution heti alkuunsa ja keittänyt vedenkeittimellä vettä, jota olen sitten lisäillyt tarpeen mukaan ja lopuksi olen lisännyt vielä ruokakerman, jonka olen niin ikään laskenut tarvittavaan nestemäärään mukaan.

Sienirisotto on ollut siitä hyvä ruoka, että se onnistuu aina tekipä sen kuivatuista, pakastetuista tai näemmä myös tuoreista sienistä, kuten tällä kertaa. Joku kerta voisi kokeilla jotain muutakin risottoa.

Työssäoppiminen

TYÖSSÄ OPITTUA JA TEHTYÄ

Nyt meille tuli lupa, että saamme kirjoittaa työharjoittelusta ja tekemistämme esineistä, kunhan vaan ensi-ilta on ohi ja emmekä kerro mitään suuria salaisuuksia. Itse en ole tehnyt mihinkään erityiseen projektiin tai näytelmään esineistöä, vaan olen lähinnä tehnyt varastoon yleisesti tarvittavia esineitä.

Ihan ensimmäiseksi tein ruoskan. Itselle ei olisi tullut ruoska koskaan mieleen paljon käytettynä esineenä teatterissa, mutta näin kuulemma vaan on. Erityistä huomattavaa teatteri-ruoskassa on, että siitä pitää saada ruoskan viuhuva ääni aikaiseksi, mutta sen pitää olla sellainen, että näyttelijä ei voi satuttaa sillä itseään tai muita. Tämä on tehty niin pehmeästä nahasta, että lyödessä sehän lähinnä leijui eli sillä ei kyllä pysty satuttamaan ketään, ellei käytä sitten tuota varressa olevaa puukapulaa, mutta kyllä sillä sopivasti lyötynä sai sivalluksen äänen aikaiseksi.

Ja jotain tästä ruoskan käytöstä teatterissa kertoo myös se, että seuraavaksi sitten korjasin paljon käytössä olleen ruoskan, jossa punos oli antanut periksi. Pitkään jouduin punomaan ja purkamaan ennen kuin sain punonnan rytmistä kiinni ja sain purkautuneen osan korjatuksi.

Ruoskien jälkeen sainkin sitten käsiini tämän rumiluksen; lampun varjostin, joka ei tosiaan ollut enää parhaimmassa kunnossaan ja vaikka rähjä-romantiikkaakin aina välistä tarvitaankin, niin ihan kaikkea rähjäistä ei vaan voi säilyttää, vaan osa on purettava alkutekijöihin ja rakennettava uutta ja siistimpää tilalle.

Lampun varjostimen tekoon liittyy paljon pingottamista ja kiristämistä; ensin kieputusnauha kiristetään kehikon ympäri niin, että se pääse enää liikkumaan mihinkään. Sitten pingotetaan aluskangas ja lopuksi päälikangas niin, että kangas "soi" ja siinä on sormet ja varsinkin peukalo kovilla. Ensin tuntuu lähinnä siltä, että peukaloon tulee kuolio, mutta sitten yhtäkkiä sitä ei enää tunne lainkaan ja sitten voi vaan miettiä, että joko se kuolio sitten iski ja tunto hävisi vai onko sitä jo tottunut tuohon kankaan kiristämiseen ja mikään ei tunnu enää missään.

Kun kankaat ovat paikoillaan, niin sitten on vuorossa koristenauhat ja niissä sitten yllättäen pääsikin helpolla; siinä missä kankaat ommeltiin kehikkoon, niin nyt nauhat sitten vaan liimattiin paikalleen. Tarkkana sai siinäkin olla, mutta huomattavasi helpompaa kuin ompelu kangasta kiristäen.

Tässä varjostin valmiina sille ajatellussa lampun jalassa. Jalkaosa odottaa vielä sähkötöiden uusintaa, joten sitä ei voi käyttää ennen kuin se on käynyt sähkömiehellä huollettavana, mutta tässä vaan pikainen kokeilu ja tämä ei tosiaan ole tässä muodossa vielä pääsemässä käsistä näyttämölle.

Olen myös korjaillut esineitä; teatterirahaa päällystin mattapintaisella kontaktimuovilla, jotta raha kestäisi paremmin käyttöä. Kukkapuska sai uusia kukkia ja samalla tuli myös luotua uusia ennen tuntemattomia kukkalajeja, koska kimppuun piti saada lisää runsautta ja uudet kukat piti kehitellä vanhoista yhdistelemällä, leikkaamalla ja liimaamalla. Todennäköisesti joku näyttelijä-poloinen saanut tällä kukkakimpulla ympäri korvia ja jotenkin vaan uskon, että seuraavassakin projektissa se tulee taas samaan käyttöön.

Näiden lisäksi olen korjaillut sateenvarjoja, rakennellut kutakuinkin maantiejyrän kestäviä tupakka-askeja ja muuta pientä sälää.

Seuraava isompi projekti oli eläinnaamio ja tutkailin, että mitä varastosta löytyi ennalta ja mietin, että mitä saatettaisiin tarvita. Pöllö-naamio kyllä löytyi, mutta se oli lasten muovinaamio, niin mietityn koira- ja lammas-naamion jälkeen päädyin sitten kuitenkin pöllöön.

Ensimmäinen muotoilu meni täysin pieleen, tosin siitä olisi näin jälkeenpäin ajateltuna voinut saada kalkkuna-naamion, mutta kun sitä ei nyt ollut tarkoitus tehdä, niin aloitin pohjustustyöt uudestaan ja kas, siitähän syntyi sitten kuitenkin pöllö.

Nokan paperoin, koska sen piti olla hiottavissa kovaksi ja kiiltäväksi, mutta muuten käytin etamiinia naamion pohjan teossa ja vieläkin se näyttää pöllöltä. Etamiini oli uusi tuttavuus ja vaikka nopeuttaa työtä paperointiin nähden, niin paperointia tarvitaan kuitenkin edelleen; naamion sisäpinta tehtiin paperoimalla.

Tässä työ on jo edennyt ja silmänympäryksiä mietin ja pohdin ja päädyin värjättyyn vanuun, jota muokkasin kuumailmapuhaltimella. Tässä pöllöllä on silmät "lurpallaan", kun halusin liimata ensin käyttämäni tekoturkiksen paikoilleen ja vasta sitten silmänympärykset.

Ja kas, tässä pöllö-naamio on valmiina. Silmät on tehty puuhelmistä ja niissä on maalipinnan päällä epoksiliima antamassa kiiltoa. Katseluaukot ovat silmien alapuolella vanukerroksessa. Pöllönaamioon olen ulkoisesti hyvinkin tyytyväinen; katseluaukot olisi voineet olla sisäpinnasta ehkä hiukan isommat, mutta niitä leikatessa pelkäsin, että rakenne alkaa kärsiä, mutta tuon karvakasan alta se tuskin olisi näkynyt. 

Naamiota viimeistellessäni sovittelin sen sisäpintaan tukipaloja. Naamio oli kasvoillani, kun puvustamosta piipahti työntekijä käymään ja hetken juteltuamme hän kysyi, että "Mistä sinä katselet?" Se tuntui isolta kohteliaisuudelta; olinhan siis onnistunut piilottamaan katseluaukot riittävän hyvin, mutta toivottavasti en liian hyvin, että näyttelijä näkee myös liikkua naamio kasvoillaan.

Ennen seuraavaa isompaa projektia tein välillä kaalinlehtiä kaalipäähän ja samalla tulin kokeilleeksi myös salaatinlehtiä niin kuitukankaasta kuin myös kreppipaperista. Kreppipaperista tuli ehkä hiukan aidomman näköisiä, mutta lehden päälipuoli olisi pitänyt jättää Revultexin jälkeen viimeistelemättä. Sivelin pintaan vielä Akryylimediumia ja lehdet alkoivat näyttää muovisilta, mutta toisaalta ne kestävät nyt todennäköisesti myös vesipesun. Kuitukankaasta tehdyt lehdet kestävät todennäköisesti vaikka pesun pesukoneessa, ne tuli käsiteltyä siksi hyvin Revultexillä ja Akryylimediumilla. Tosin takuuta en tästä anna, enkä ihan uskalla suositellakaan.

Salaatinlehtiä kuitukankaasta...

...ja kreppipaperista, joista yksi on jo madonsyömä.

Tässä kaalinlehdet ovat työn alla...

...ja valmiina kaalipäässä, joka käytöstä ei sitten ollutkaan varmuutta sellaisenaan, koska sisärakenteista, lehdissä käytetystä kuumaliimasta, revultex-pinnasta ja koko muusta rakenteesta johtuen, siitä tuli niin painava, ettei se ollut enää ihan tarkoituksen mukainen käyttötarkoitukseensa ja varsinkin kun käyttäjä kärsi vielä ahtaanpaikankammosta... Kaalinlehdet olivat sikäli erikoisia, että ne tulivat tiettyyn projektiin. 

Kaalipää oli tällaisenaan käytössä harjoituksissa ja vaikka uusi pää oli jo tekeillä, niin tämä palautui vielä viime hetken muokkaukseen ennen mahdollista käyttöä esityksessä. Hiukan harmitti, kun kaalille oli muodostunut silmä- ja nenäaukkojen myötä kasvot. Alkuun aukot olivat olleet hiukan maltillisemmat, mutta ahtaanpaikankammosta kärsivät näyttelijä oli sitten itse niitä isontanut ja näin kaali oli saanut kasvot.  Niitä yritin hiukan peitellä piiloon ilman, että aukot menisivät tukkoon tai edes pienenisivät, mutta eipä tuossa nyt ollut juurikaan tehtävissä, eikä aikaakaan ollut paljoakaan käytettävissä. Toisaalta en tiedä, että oliko heillä tarkoitus, että kaali heittää kuperkeikkoja vai että ihminen kaali päässään heittää kuperkeikkoja. Tätä myös kysyin, mutta produktion ulkopuolinen näyttelijä ei itsekään tiennyt asiaa ja ainakin minusta se vaikuttaa aika paljon siihen, että voiko kaalipäällä olla kasvot.

Oma osuuteni tähän kaalipäähän oli nämä päälle tulevat lehdet ja siten tämä viimeistely; hiukan tuputin kaalin alareunaan revultexiä, jotta siinä olisi sellainen nahkean kiiltävä pinta ja muuten käsittelin kaalin Akryylimediumilla, jotta pintaan tulisi kaalimainen kiilto; kaalinkerähän on loppujen lopuksi hyvinkin kiiltävä. Kaulus oli jo osin värjätty ja nyt värjäsin ulko- ja sisäpinnalta loppuun, ettei esityksessä näkyisi valkoista kaulusta vaikka sitä ei laittaisikaan kokonaan kiinni.

Hihamerkkejäkin teimme Kurmoottajaisiin eli juhlaan, jossa vanhat oppilaat ottavat uudet oppilaat vastaan. Oma osuuteni oli saumurilla huristelu, jolloin huolittelin merkkien pitkät sivut ja sitten lyhyet sivut niin ikään saumurilla, mutta samalla sitten kiinnitin nauhat, joilla merkit saa sidottua käsivarteen kiinni.

Merkkeihin painettiin myös Taideyliopiston rasti-logo ja sitäkin hiukan pääsin kokeilemaan, mutta taisin olla liian raskaskätinen painaessani; väri pyrki hiukan karkaamaan reunoista. Mutta sainpahan taas tuntumaa kankaanpainoon ja edelleen se oli ihan yhtä hauskaa kuin aina ennenkin.

Kaikenlaista olen siis tähän mennessä ennättänyt, muuten matka ja työt vielä jatkuvat ja harjoittelu on nyt likimain puolessa välissä.