Maskottipuvut

Teehetken henki / Mallin kokoaminen

Kaavat leikataan paperista ja ne jäljennetään ohuelle solumuoville. Jäljentämiseen kannattaa käyttää mieluummin tussia kuin kuulakärkikynää, koska kuulakärkikynä saattaa myöhemmässä vaiheessa tulla pintakäsittelyn läpi näkyviin. Palat leikataan solumuovista irti ja niihin merkitään niin ikään palan numerointi, jotta kokoaminen helpottuisi.

Tässä kaikki palat on jo leikattu ja numeroitu. Palat odottavat kokoamista; sen verran kokeilin jo ennakkoon, että muotolaskokset tekevät sen minkä pitääkin, eli kupertavat kannun kyljen.

Palat teipataan tiukasti kiinni ja sitten saumat liimataan kuumaliimapistoolilla kiinni. Saumoja on puristettava tiukasti yhteen, jotta palaset kiinnittyisivät kunnolla. Ensimmäinen puolisko teekannun kyljestä liimattu ja se kupertui sopivasti.

Kannun nokan kokoaminen vaikutti alkuun työläältä, mutta kun palasia liimaili numerojärjestyksessä paikoilleen, niin kokoaminen ei sitten kuitenkaan ollut niin hankalaa kuin olin alkuun kuvitellut. Muutama väännön paikka oli, mutta kummasti nokkakin alkoi saada halutun muodon.

Kannun kyljet ja nokka on nyt liimattu yhteen ja kannu alkaa jo näyttää siltä miltä pitääkin. Korva tuottaa hiukan tuskaa, koska siinä on melko tiukkoja kaarteita, mutta pienellä väännöllä palaset asettuvat paikalleen. Korvan sisäpinnan palaset on leikattava uudestaan, koska alkuperäiset eivät väännöstä huolimatta vaan suostu kääntymään tarpeeksi mutkalle.

Kannun korva muuten koottuna, mutta sisäpinta puuttuu. Uudet kaavat ja palat on tässä leikattu, mutta uudesta leikkaustavasta huolimatta palat eivät vaan väänny sopivasti mutkalle.

Vaan vääntyivätpä kuitenkin, mutta siihen tarvittiin kyllä paljon lujaa tahtoa ja vielä enemmän liimaa. Myös sormenpäät olivat kovilla, koska saumoja oli puristettava kuumasta liimasta huolimatta tiukasti yhteen ja varsinkin näissä mutkissa ja käännöksissä.

Tässä kannu on jo melkein valmis. Muoto kärsi hiukan, koska jouduin lisäämään pienet kiilat sekä eteen että taakse, että pannun saisi pujotettua päähän ilman, että käyttäjän korvia tai nenää tarvitsisi karsia. Kannu on niin pyöreämuotoinen, että alas jäävä aukko jäi liian pieneksi ja lisäksi olin ensin ajatellut, että malli olisi jotenkin avoin edestä, mutta kun sain vanhan hitsauskypärän säätöosan, niin päätinkin tehdä umpinaisen mallin ja siihen katseluaukon. Niin ne ideat muuttuvat vielä tehdessä, mutta toisaalta niin myös tarvikkeet vanhasta pyöräilykypärästä hitsauskypärän säätöosaan.

Nyt kannussa on jo koristeet ja kaulus. Kannuun tarvitsee lisätä vielä se hitsauskypärän säätöosa sisään ja sitten se onkin valmis pintakäsiteltäväksi. Aika vaan alkaa loppua kesken, mutta katsotaan miten tässä käy.

Värioppi

Värioppia

Väriopissa kävimme oppiaineen nimen mukaisesti värioppia läpi. Väriympyrä tuli kerrattua hiukan tavanomaisesta poikkeavalla tavalla hakemalla aikakausilehdistä värejä ja liimaamalla niitä väriympyrään. Tehtävä oli yllättävän hankala, sillä vaikka lehdet tuntuvan olevan täynnä värejä, niin sopivia värejä ei sitten niin vaan löytänytkään ja toisaalta väripinnat olivat niin pieniä, että isoa pohjaa täyttäessä niitä sai etsiä aika läjän.

Lisäksi myös sekoittelimme värejä, teimme harmaan asteikkoa ja omista lempiväreistä omakuvaan niin, ettei värit saaneet muodostaa kuviota, vaan ne tulivat satunnaisesti ruudukkoon ja muodostivat siinä oman värikuvion. Olin yllättynyt, että omastani tuli väreiltään aika tumma ja kylmä, kun kuitenkin kotona ympärilleni katsoessani näen paljon lämpimiä värejä, eikä punaista tai oranssia ole kuin korostukseksi, kuten myös tässä omakuvassa.

Omakuva lempiväreillä

Viimeisenä tehtävänä oli sitten koota kaikki opittu yhteen taulupohjaan. Aluksi teimme itse omat maalauspohjamme. Hauskaa sekin, koska en ole koskaan tehnyt itse maalauspohjaa. Kehys tehtiin valmiista palasista ja ristimitta tuli tässäkin taas tarpeen. Kangas leikattiin oikean kokoiseksi ja sitten se pingotettiin kehykseen. Pingottamisessa tuli olla tarkkana, ettei alkuun vahingossa nitonut vastakkaisia laitoja samasta kohtaa, jolloin pohjaan olisi syntynyt uria. Mutta muuten ei ollenkaan hankalaa tai vaikeaa ja lopuksi kangas vielä pingotettiin tiukaksi puukiiloilla.

Tehtävässä piti valita jokin malli lautasliinasta, lahjapaperista tai vaikkapa kankaasta, jota sitten jäljiteltiin. Itse valitsin lautasliinan ja siitä sitten kopioin ääriviivat maalauspohjaan. Maalauspohja jaettiin kuuteen osaan, joista ensimmäiseen liimattiin mallina olevasta kuosista palanen.

Seuraavaan palaseen jäljiteltiin mallin värit mahdollisimman tarkasti. Akryylivärien sekoittaminen ei olekaan ihan yksinkertainen juttu varsinkaan ensikertalaiselle. Kohtuullisen hyvin ne kai onnistuivat, tosin värit vaan jäivät kirkkaimmiksi, mutta toisaalta pehmeä lautaliinapaperi pehmentää jo kummasti itsekin väriä verrattuna maalauspohjaan.

Kolmannessa palasessa jatkettiin sitten mallin mukaan, mutta vastaväreillä. Vihreän vastaväri on punainen, mutta silti se vaan tuntui väärältä. Neljännessä palasessa haettiin vastakkaista valoisuutta eli siihen missä on alkuperäisessä varjo, niin siihen valo ja päinvastoin, myös väreillä haettiin vastakkaista valoisuutta, siten että nyt mursin värin mustalla, kun alkuperäisessä kaikki värit oli taitettu valkoisella.

Viidennessä palassa maalattiin vastakkaiset kylläisyydet, eli kun alkuperäisessä kaikki värit oli taitettu valkoisella ja hiukalla mustaa, niin nyt sitten käytettiin vaan puhtaita värejä, toki niitäkin keskenään sekoittaen. Kuudes palanen oli sitten taas alkuperäisten värien tavoittamista ja tämän olisi pitänyt nyt mennä täysin putkeen, kun värien sekoittaminen olisi ollut jo tuttua. Vaan kun en tätä ennättänyt tehdä tunnilla valmiiksi, niin sitten omalla ajalla koulupäivien jälkeen ja niin siinä ennätti jäädä melkoinen tovi väliin ja värien sekoittaminen alkoi joka kerta ikään kuin alusta. Mutta valmista tuli kuitenkin ja tosiaan, näin ensikertalaisena, olen ihan tyytyväinen tulokseen.

Maskottipuvut

Teehetken henki / Kaavoittaminen

Tehty pienoismalli on tässä nyt paperoitu ohuesti. Se sai kuivua ennen osien leikkaamista. Leikattavat osat piirretään malliin ja ne tulee miettiä niin, että mallista saadaan kaavat ja niihin tarvittavat muotolaskokset, jotta haluttu muoto säilyisi.

Pienoismalliin on nyt piirretty tulevat palaset; tarkoituksena on ollut hakea sileitä, tasaisia pintoja. Osan palasista sai leikattua melko suurina palasina, mutta osan joutui leikkaamaan melko pieniksi palasiksi. Palat leikataan varovasti irti ja numeroidaan huolella. Myös malliin merkitään numerot palaa vastaavaan kohtaan, jotta kokoaminen onnistuisi myöhemmin helposti. Tässä vaiheessa ei vielä leikata muotolaskoksia.

Palaset kiinnitetään paperille kirkkaalla teipillä ja tässä vaiheessa tarkistetaan muotolaskosten tarve. Kaavan tulisi asettua paperille tasaisesti ja sen mukaan myös katsotaan muotolaskosten määrä ja sijainti. Teekannun kyljet ovat pyöreät, jolloin niihin tarvittiin useampikin muotolaskos. Ne tulee leikata siten, että ne osuvat kohdakkain, kun teekannua kootaan solumuovista.

Kun palaset on kiinnitetty paperille, niistä otetaan kalvokopio ja sitten varsinainen kaavojen piirtäminen voikin alkaa. Ensin täytyy kuitenkin tarkistaa haluttu koko, johon kaavat suurennetaan. Kaavat piirretään käyttämällä piirtoheitintä; palat heijastetaan piirtoheittimellä seinälle tarvittavan suuruisina ja kaavat piirretään seinään kiinnitettyyn paperiin.

Maskottipuvut

Teehetken henki / Suunnittelu

Voi sitä tuskaa, kun hoksasin, että ensimmäinen ideani maskottipukuun ei ollutkaan enää mieleinen, eikä edes tarkennetun tehtävänannon mukainen. Mitään ei tullut mieleen ja tuntui kuin kaikki ajatukset olisivat olleet täysin lukossa. Pari tuntia meni ihan pähkiessä ja huokaillessa, mutta viimein tuli ideanpoikanen, mutta paperille piirrettynä sekään ei tuntunut enää hyvältä; ratkaisu olisi ollut kömpelö ja työläs käyttää.

Kotiin polkiessa idea sitten viimein selkeni ja ajatukset loksahtivat kohdalleen. Opettajan kysymys antilooppilaumasta hahmottui sitten pyöräillessä ideaksi. Joskus ideat näemmä vaan tarvitsevat sopivan heiton ja aikaa kypsyäkseen. Kun irrottaa ajatukset niistä hetkeksi kokonaan, niin silloin ne saattavatkin sitten selkeytyä ja kiteytyä käyttökelpoiseksi ideaksi. Ja kun idea oli viimein selvä, niin eipä sitten luonnoksien piirtämiseenkään  mennyt kuin puolisen tuntia.

Tässä sitten syntyneitä luonnoksia teehetken hengestä. Muriel Barberyn kirjassa Siilin eleganssi päähenkilön ja hänen läheisen ystävänsä teehetket ovat heille tärkeitä hetkiä ja jopa arvokkaita; "pähkinänkin syöminen vaatii liinan pöydälle" ja tästä voi päätellä, että pöytä on katettu kauniisti ja esillä on parhaat astiat ja liinat. Voisi hyvinkin olettaa, että ovenvartijalla parhaimmat astiat olisivat häälahjaksi saatuja. Koska kirja sijoittuu 2000-luvun alkuun ja päähenkilö on mennyt naimisiin lähes 40 vuotta sitten, niin astiat olisivat 1960-70 -luvun vaihteen astiastoista. Ovenvartija on puolisonsa kanssa muuttanut maalta Pariisiin, joten häälahjat on aikanaan saatu maalta lähteissä ja vaikka valkoinen posliini on aina tyylikäs, niin ehkä kuitenkin maaseudulla on vielä tuohon aikaan perinteiset ruusu- tai kukkakuviot olleet tavallisempia.

Idean ja kuvien mallintaminen valmiiksi muotiksi alkoi taas tuttuun tapaan plastoliinin muotoilulla. Malli muotoillaan ensin plastoliinista ja sitten se taas paperoidaan, mutta tällä kertaa vaan kevyesti, jotta saadaan pienoismalli kaavoille, jotka sitten suurennetaan riittävän suuriksi.

Metallityöt

Sutta ja sekundaa

Päätin vielä kokeilla takomista ja tarkoituksena oli takoa pyöreästä metallitangosta lehtiä. Lehtien takominen alkaa kärjestä, joka taotaan suipoksi. Seuraavaksi taotaan varsi. Kärjen ja varren väliin jätetään osa, josta taotaan viimeiseksi varsinainen lehti. 

Sinnikkäästi yritin takoa lehtiä ja sain aikaiseksi sulkia. Jotenkin en vaan saanut lehtiin levyttä, ainostaan pituutta ja siitä sitten tuli tämä sulkamainen vaikutelma. Ensimmäinen lehti repesi kärjestä ja korosti sulkamaista vaikutelmaa. Toinen lehti oli hyvässä vaiheessa, kun se sitten otti ja katkesi varren päästä ja kun varsi oli vielä varsin onnistuneesti taottu. En vaan tiedä, että mitä tapahtui, mutta näin vaan kävi. Taoin lehden loppuun pihtien kanssa, joka toi puuhaan oman lisähaasteensa.

No, koska varsi oli mielestäni varsin hyvä, niin päätin takoa vielä viimeisen lehden sitten käänteisesti; ensin siis oli varsi, sitten taoin kärjen ja väliin sitten lehden, mutta sulkamainenhan siitä taas tuli.

Jotain hyvää sentään näissäkin sulissa. Keskimmäiseen lehteen taottu varsi oli varsin mieleinen ja siihen sitten taottuani uuden sulan, kiepsautin varren silmukaksi  ja se onnistui mielestäni varsin mallikkaasti.

Ihan en vieläkään suostu heittämään kirvestä tai taontavasaraa kaivoon, vaan ajattelin vielä kokeilla uudestaan lehden takomista, mutta nyt olen jo ennakkoon konsultoinut sisartani ja opettajaa, että kuinka lehden taonnassa saadaan lehteen pituuden sijasta leveyttä. 

Näistä tuli nyt sitten kuitenkin sutta ja sekundaa, kun ei tullut lehtiä vaan sulkia. Toisaalta, jos oikein myönteisesti haluaisi ajatella, niin sain sentään aikaiseksi edes jokseenkin kohtuullisesti onnistuneita sulkia. Jahkahan taas ennätän kokeilla takomista, niin kerron sitten, että kuinka lehdet onnistuivat.

Metallityöt

Tuikkupesä

Tuikkupesän tekeminen oli toinen helppo ja yksikertainen työ, josta tuloksena oli yksikertaisen kaunis esine ja samalla taotut ruusutkin saivat vielä uuden mahdollisuuden.

Alkuun sahataan paksusta; 5 x 5 cm, metallitangosta 3 cm palanen. Palasen sahaaminen oli varsin helppoa; kun mitat olivat kohdallaan, niin saha hoiti työn ja itselle jäi vaan tehtäväksi tarkkailla tilannetta. Sitten sahattu palanen käydään tuikkaamassa ahjoon ja annetaan olla siellä niin kauan, että se kuumenee keltahehkuiseksi. Palanen otetaan pihdeillä ahjosta ja laitetaan taas puristimeen, jolla siihen puristetaan keskelle kuoppa. Otetaan taas pihdeillä tukeva ote ja palanen käytetään jäähdytysaltaassa. Jäähtynyt palanen siistitään vielä harjalaikalla. Tehtävän tarkoitus oli osoittaa metallin plastisuus ja tämä tuli myös osoitetuksi, mutta samalla syntyi yksinkertaisen kaunis tuikkupesä.

Illalla sitten syntyi idea, että tuikun ympärille voisi keksiä jotain. Ensimmäiseksi tuli mieleen, että jospa tässä voisi hyödyntää nuo taotut ruusut ja lasikin olisi mukava tuikun ympärillä. Seuraavalla kerralla selvisi, ettei koululta löydy leikkuria, jolla olisi saanut leikattua pullosta tai purkista kaulan ja pohjan pois, niin lasi sitten jäi, mutta jospa kuitenkin vääntäisi ruusujen varret puoliympyräksi tai kokonaan ympyräksi?

No, se vaati taas paluuta ruusujen kanssa pajaan ahjon ja alasimen ääreen. Niin taas kuumensin ruusuja, mutta nyt varresta ja alasimen sarven avulla sitten taoin varsia ympyrän muotoon. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta jonkinlainen pyöreä muoto kuitenkin syntyi. Tiesin jo vanhastaan, että jos ruusua pitää liian lämpimässä, niin se pudottaa helposti terälehtensä, mutta enpä olisi uskonut, että näin käy myös metalliruusulle. Vaan niinpä vaan kävi, että ruusut pudottivat kolme terälehteä ihan vaan ahjon lämmön ja varsien takomisen sivutuotteena.

Tuikkupesä on tässä vielä siistimättä, ruusuista irronneet lehdet kiinittämättä ja varret irrallaan toisistaan.

Kun varret oli taottu, niin kuinka ollakaan, ne asettuivat sattumalta sopivasti toistensa lomaan. Päätin, että hyödynnän tämän ja teenkin vain yhden ruusukranssin tuikkupesälle koristeeksi. Kun nyt olin taas päässyt takomisessa vauhtiin, niin päätin kokeilla, että mahtaisinko osata takoa lehtiä levystä. Metallijätteestä kävin kaivelemassa kaksi sopivankokoista palaa, joista toista leikkurilla vielä hiukan muotoilin ja sitten vaan taas takomaan. Naputtelua vasaralla ja reunojen vääntelyä ja kääntelyä pihdeillä ja kas, siitä syntyi kuin syntyikin kaksi lehteä. Vaikka ruusun takominen ei ollutkaan se omin juttu, niin lehtien takominen antoi toivoa, että ehkei se ole minullekaan ihan toivotonta hommaa.

Seuraavassa vaiheessa tarvittiin opettajan apua; hän hitsasi/juotti pudonneet terälehdet takaisin paikoilleen ja liitti varret toisiinsa ja vielä lehdet paikoilleen. Itse hääräsin lähinnä vaan kertomassa mitä haluan mihinkin ja toisaalta myös hiukan avustamassa pihtien kanssa; milloin pitämässä osia yhdessä tai paikoillaan ja vääntämässä ja kääntämässä niitä. Mutta yhteistyöllä ruusukranssi tuli valmiiksi ja se tarvitsi enää lakkakerroksen pintaansa.

Kranssi kuivumassa ja huomaa hauskana yksityiskohtana märän lakan ja salaman vaikutuksesta vihertävä lehti.

Lakkaaminen oli taas oma kokemuksensa; metallilakka on erilaista kuin puulakka ja siinä missä puu imee lakkaa itseensä, niin metalli ei sitten lainkaan ja tämä teki tästäkin hyvin erilaisen kokemuksen. Mutta niin tuli ruusukranssi lakattua ja kuivumisen jälkeen se on valmis käyttöön.

Metallityöt

Kynttilänalunen

Teimme kynttilälle alusen metallista. Leikkasimme isosta levystä 15x15 cm palaset, joista hioimme reunat ja sitten kävimme painamassa muotilla levyn keskelle neliön painauman, jolloin levyn reunat nousivat ylöspäin ja taipuivat aaltomaisesti. Tämän jälkeen muotoillun levyn pinta hiekkapuhallettiin.

Kuva on otettu hiekkapuhalluslaitteen lasin läpi ja heijastukset ovat sen mukaiset.

Hiekkapuhalluksen jälkeen kynttilän alunen näytti jo ihan hyvältä, mutta alusen pinta käsitellään vielä maalaamalla. Maalaamista varten pohjaan oli hitsattava rautalanka, jota alusen saa nostettua maalaustelineeseen ja myöhemmin siirrettyä uunin.

Metallimaalit ovat jauhemaisia ja ne suihkutetaan levyn pintaan puhalluslaitteella. Pinta näyttää lähes samettiselta ennen maalin polttamista. Kun alunen on suihkutettu kauttaaltaan maalijauheella, se siirretään 180 asteiseen uuniin noin vartiksi.

Uunista oton jälkeen alunen saa jäähtyä, jonka jälkeen rautalanka napsaistaan pois ja hitsausjälki hiotaan pohjasta pois.

Sitten enää liimataan pohjaan huopapalanen, jota painava metallialunen ei kolahda pöydänpintaan ja samalla saadaan myös hiomajäljet piiloon. Nyt alusta on valmis käyttöön. 

Helppo ja yksinkertainen malli, joka valmistui helposti ja nopeasti erilaisilla koneilla. Tosin mietin, että voisinkohan kertoa kaikille siitä kovasta takomisesta, jota tarvittiin, että alustan muoto saatiin aikaiseksi? Tein näitä muutaman ylimääräisen joulukukkasiksi ystäville ja luulenpa, että heistä takominen kuulostaisi paremmalta kuin koneella muotoon painaminen. Vaan olenpa jo tainnut kertoa heille tästä blogistani ja täältähän tämä totuus kuitenkin paljastuu.

Kätevämessut

Olimme tänä viikonloppuna Lahden Kätevämessuilla esittämässä työnäytöstä. Tekniikkana oli kankaasta tehty kuviointi, jolla voidaan jäljitellä veistettyä puuta, taottua metallia tai vaikkapa työstettyä kiveä. Ideana oli, että kankaalla päällystetylle puulevylle muodostettiin mallin mukainen kuvio, liimana ja kovikkeena käytettiin paperoinnista tuttua liima-liisteriseosta. Kangaskaistale kastellaan liima-liisteriseokseen ja sitä pyörittämällä, kääntämällä, vääntämällä, taittamalla, rullaamalla tai muuten vaan muotoilemalla muodostettiin tankoa, nauhaa, lehteä, ruusuketta tai muuta pintaa. Tarvittaessa pinnan muotoa voi korostaa vaikka solumuovilla, joka peitetään kankaalla ja tarvittaessa lisätään vielä lehdet, ruusukkeet, nauhat yms. Kun liima-liisteriseos kuivuu, niin kangas kovettuu ja pysyy mallissaan sekä kestää myös jatkokäsittelyä.

Tätä tekniikkaa käytetään teattereissa sen helppouden, keveyden, edullisuuden ja nopeuden vuoksi. Nopeampaa on tosiaan pyöritellä kankaasta vaikka se takorautainen portti, kuin lähteä takomaan sitä pajalle. Teatterissa kun kuitenkin on tärkeämpää se, mikä näyttää katsomoon aidolta ja hyvältä. Kaiken ei tarvitse olla ihan aitoa, eikä kaikki voi millään ollakaan ihan aitoa. Mutta siinäpä taitaakin olla osa teatterin lumosta.

Tässä on alkuasetelma; malli, pohjustettu levy ja kasa kangassuikaleita. Kierrätys oli tässäkin taas hyvin huomioitu; lauta oli puupuolen jätepuuta ja kangas oli vanhaa lakanakangasta niin levyn pinnassa kuin suikaleinakin.

Malli oli mukailma takorautaovesta ja koska alkuperäisessä malli oli tehty lasioveen, jossa pinta-ala oli suurempi, niin muokkasin melkein heti tulevaa mallia niin, että siinä oli enemmän runsautta ja että malli toimisi kuminpäin vaan; yläreunan käänsin alareunan peilikuvaksi ja keskiosan käänsin poikittain. Lisäksi lisäsin ruusut ylimääräisenä ihan runsautta ajatellen ja siksi, että työnäytöksessä oli monimuotoisempaa tekniikkaa esitettävänä. Tässä ollaan jo rullailtu ja kieputeltu malli valmiiksi ja se jäi kuivumaan ja odottamaan jatkokäsittelyä. Tämän kokemuksen perusteella sanoisin, että pitkän kangassuikaleen kieputtelu on työlästä ja siitä ei tule tasaisen tiivistä nauhaa. Melkeinpä neuvoisin, että pitkäkin nauhat tai tangot kannattaa kuitenkin kieputella lyhyemmistä kangassuikaleista ja liittää ne sitten varovasti yhteen tai etsiä jokin luonteva katkoskohta ja tehdä liitos siihen.

Kunhan koko luokan työt ovat valmiita, niin tarkoituksena on maalata ne, liittää yhteen ja rakentaa "portti" tai "oviaukko" tarpeistonvalmistajien ja kehystäjien luokan väliin.

Messut olivat mukavat ja nettilehdestä ennätin jo lukea, että olivat olleet myös yleisömenestys ja siltä se meidänkin osastollamme tuntui. Kiinnostuneita katsojia riitti pitkin päivää, vain messujen viimeinen tunti oli todella hiljainen. Tekniikka ja käytetty materiaalit kiinnostivat kovasti. Liima-liisterin koostumusta ja sekoitussuhdetta jouduimme kertaamaan moneen kertaan. Kierrätysajatus viehätti myös ja moni totesikin, että nyt vanhoille lakanoille tuli uusi käyttökohde. 

Moni ennätti myös miettiä, että mihin tekniikkaa voisi kokeilla ja joku oli eilen jo miettinyt sängynpäädyn uudistamista. Itse olimme pohtineet porukalla taulujen ja peilien kehysten muokkaamista. Lisäksihän tekniikkaa voi käyttää pienoismalleista ihmisenkokoisiin "veistoksiin". Tosin näissä veistoksissa käytetään useimmiten liima-liisteriseoksen sijaan ohutta kipsiseosta. Myös mahdolliset muut kangasmateriaalit kiinnostivat ja totesimme useammankin kanssa yhdessä, että mikään ei estä kokeilemasta muillakin materiaaleilla kuin lakanoilla; tulos voisi olla hyvinkin erilainen, mutta ihan yhtä toimiva. Itseäni houkuttaisi kokeilla tekniikkaa organzalla; tulos voisi olla viehättävän hauras ja ilmava. Tosin se saattaa tarvita tukemista neuloilla tai jopa muutamaa ommelta, jotta muoto säilyisi. 

Jatkokäsittely myös kiinnosti; kuivunutta ja kovettunutta työtä voi vaikka maalata tai lakata. Mallista riippuen spraymaali voisi olla kätevin, mutta miksipä ei myös siveltävä maali tai lakka; kokeilemisen arvoista sekin. Ja jos kankaat ovat sopivan värisiä, niin eipä niitä ole pakko käsitellä lainkaan. Tässäkin on monia mahdollisuuksia.

Tekniikan näennäinen sotkuisuus herätti myös hilpeyttä; moni totesi, että olimme kovin vakuuttavannäköisiä kädet liima-liisteriseoksessa. Useampikin tuumasi, ettei olisi ollut valmis sanomaan meille käsi-päivää. Todellisuudessa tekniikka ei ole lainkaan niin sotkuinen, kuin miltä se näytti. Toki tässäkin on tietysti tekijäkohtaisia eroja, mutta periaatteessa tekniikkaa voi toteuttaa kotonakin ilman suurempaa sotkua tai sitten sillä voi saada kunnon kaaoksen aikaan. 

Oli varsin mukavaa kokeilla tätä itsenikin uutta tekniikkaa ja samalla esitellä sitä messuvieraille ja pohtia sen ominaisuuksia ja mahdollisuuksia heidän kanssa. Toivottavasti moni sai tästä uusia ideoita ja uskallusta kokeilla uudenlaista tekniikkaa sekä samalla myös jonkinlaisen käsityksen tulevasta ammatistamme.