Museokierros Helsingissä

Ateneum ja Helene Schjerfbeckin näyttely

Jälleen perjantai ja suuntana Helsinki. Tällä kertaa menemme kiertämään Ateneumin Helene Schjerfbeckin näyttelyä ja Kiasmaa.

Olimme niin ajoissa Helsingissä, että Ateneum ei ollut vielä auki, mutta hiukan vaille kymmenen ovella oli jo jonoa. Kun ovet aukesivat, niin ryhmänä pääsimme toisesta ovesta sisään sen enempiä jonottamatta. Odotellessa tuli jo osoitettua itselleen ja muille, että Suomen taiteen suuret nimet menevät sekaisin, onnistuin väittämään, että Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli olisi Schjerfbeckin työ, mutta eipä kyllä aiheuttanut siinä suurempaa vastustusta ja huomasin virheeni vasta myöhemmin Ateneumin vakituisen näyttelyn puolella. Olen edelleenkin syvästi noloissani ja varmasti tästä edespäin muistan nimet ja tekijät oikein ja vastaisuudessa sotken sitten vaan muut työt keskenään.

Ymmärettävästi Helene Schjerfbeckin näyttelyssä ei saanut kuvata, mutta kyllä teokset jäivät kuitenkin elämään mieleen. Helene on ollut tuottelias taiteilija ja hänellä on ollut omaperäinen tekniikka. Harrastelijalle oli erittäin helpottavaa huomata, että ei niitä mestariteoksia synny kerta sutaisulla. Näyttelyssä oli esimerkiksi Toipilas-teoksesta ainakin neljä luonnosta varsinaisen teoksen lisäksi, kuinkahan monta sellaista luonnosta vielä löytyisikään, joita ei ollut nyt esillä? Helene on kokeillut Toipilasta myös peilikuvana ja osa luonnoksista oli lähes sarjakuvamaisia. Sinisissä hortensioissa kiinnitin huomiota vahvoihin vetoihin; kaukaa kukat olivat juuri sitä mitä pitikin, mutta läheltä vain erilaisia sinisiä läikkiä; Helenellä on ollut vahva näkemys siitä, miltä työ näyttää kauempaa katsottuna. Tämä taitaa olla juuri se mikä erottaa harrastelijan taiteilijasta, visiohan voi olla kummallakin varsin vahva, mutta se toteutus sitten ontuu, kun yrittää maalata yhtäaikaa lähelle ja kauas, jospa vaan rohkeasti luopuisi lähellä ajattelusta ja maalaisi vaan kauaksi.

Muutkin kukka-astelmat näyttivät juuri siltä miltä pitikin, mutta Kielot sinisessä maljakossa armahti harrastelijaa; mestareillakin on huonot päivänsä. Ehkei tätä olisi saanut sanoa ääneen, mutta näin minä sen tulkitsin ja en missään nimessä pahalla tai tuomitsevana, vaan helpottuneena. Tuossa maalausmäärässä yksi huonon päivän tuotos tekee taiteilijasta inhimillisen. Ja toisaalta ehkei muut näe tuota työtä lainkaan näin. 

Helenen omakuvat olivat varsin vaihtelevia tyyleiltään; nuoruuden näköiskuvista vanhuuden aina vaan askeettisempiin kuviin. Iän myötä omakuvista karisivat värit ja ylimääriset muodot. Osa kuvista oli jo lähinnä pelottavia, mutta silti niistä näkyi vielä varsin vahva ote, vaikka viimeisempien omakuvien aikaan Helen oli jo 80-vuotias. Oppisikohan sitä viimeistään iän myötä karsimaan kaiken turhan pois vai voisiko sen oppia jo aikaisemmin?

Maisemat olivat myös vaikuttavia ja maisemamaalauksen alta löytynyt äiti-lapsi -maalaus herätti myös pohtimaan, että miksi maalaus oli piilotettu toisen työn alle; teos oli varsin vakuuttava. Myös muut muotokuvat olivat vakuuttavia ja niistä osassa näkyi ihanasti myös ajankuvaa. Kaiken kaikkiaan pidin näyttelystä ja tuosta teosmäärästä on vaikea nimetä omaa suosikkia; upeita, kauniita ja vaikuttavia töitä oli ihan liiaksi.

Helene Schjerfbeckin näyttelyn jälkeen ennätimme tehdä myös lyhyen kierroksen Ateneumin vakituisessa näyttelyssä ja ihania teoksia myös siellä ja siellä myös huomasin aamun virheeni, kun Haavoittunut enkeli tuli siellä vastaan ja taiteilijana Hugo Simberg. Niinpä tietysti, olisihan se pitänyt muistaa.

Kiasma

Kiasmassa menimme sitten täysin eri maailmaan. Myönnän, että nykytaide vaatii minulta enemmän, mutta en sano, ettenkö pitäisi myös nykytaiteesta, siihen on asennoituva vaan vähän eri tavalla tai katsottava eri näkökulmasta. Kiasmassa jätin kassini ja samalla myös puhelimeni säilytykseen ja niinpä ei sitten sieltäkään ole yhtään kuvaa, Kiasmassa kun kuvaaminen olisi yllättäen ollutkin sallittua.

Kiasmassa rakennettiin uutta näyttelyä kolmanteen kerrokseen, joten nähtävää oli vähän vähemmän. Kierroksen aloitimme Osmo Rauhalan teoksista ja ne olivat aika rauhoittavia ja ikään kuin pehmeä askel nykytaiteen pariin Ateneumin kierroksen jälkeen. Heti seuraavaksi oli Toby Zieglerin töitä ja niissä joutui jo enemmän punnitsemaan omaa rajoittuneisuutaan. Töistä löytyi ajatus taiteesta, mutta samalla sai muistelemaan omia "kauhu"hetkiä taidennäyttelyn avajaisissa, joissa joutui ihan todella miettimään, että onko teollisuusrobotti näyttelysaliin tuotuna taidetta vai onko se vaan omasta ympäristöstään irroitettu esine?

Videoinstallaatio tyynysodasta sisäoppilaitoksen makuusalissa oli merkillinen kokemus; keskellä kaikkea, mutta kuitenkin sivussa tarkkailijana. Venäläinen "kioski" oli myös varsin valloittava; pöllö-maatuskanuket olivat suloisia. Neljännessä kerroksessa olleet valokuvat ikäihmisistä olki- ja oksahattuineen olivat kauniita, varsinkin mummu oksahatussaan oli varsin herttainen. Samassa tilassa olleet täytetyt eläimet olivat jo ristiriitaisempia ja jos jossain oli jo tavoittavinaan ajatuksen teoksen takana, niin seuraavassa se jo karkasi. Mutta ehkä se olikin tarkoitus; ehkei sarjan tarkoitus ollutkaan olla yhtenäinen ja yhden ajatuksen takana, vaan hakea useampaa tarkoitusta ja ajatusta. Tiedä häntä, mutta onko sillä oikestaan merkitystäkään? Eikö tärkeämpää kuitenkin ole herättää ajatuksia kuin hakea "oikeaa" ajatusta?

Päivä oli ääripäästä toiseen, mutta kokonaisuuten varsin mielenkiintoinen ja mukava. Kiasma oli mukava käyntikohde jo sikälikin, että vaikka se on kovin helposti sijainniltaan tavoitettavissa, niin enpä vaan ollut käynyt siellä koskaan, ainostaan terassilla teellä. Nyt sekin on nähty ja varmasti uskaltaa mennä uudestaankin. Ateneumissa tulee kuitenkin käytyä aina aika ajoin.

Pintakäsittely

Ensimmäinen pintakäsittelytunti ja pää oli jo pyörällä; olinhan jo aikaisemmin huomannut maaliosastolla, että kaikkeen on omat maalinsa ja vielä hyvä joukko muita, joiden käytöstä en edes tiedä - nyt selvennetiin, että maaleja ja mihin niitä käytetään ja tässä oli vasta pintaraapaisu. Sanotaan, että tieto lisää tuskaa ja siltä se juuri sillä hetkellä tuntui.

Ensimmäisestä tunnista kuitenkin innostuneena lähden katsomaan siveltimiä ja muuta välineistöä. Hyllyn edessä tunnen oloni taas tuskaiseksi; on tasoittimia, on siveltimiä, luonnonmateriaalista, keinomateriaalista ja oliko vielä näiden sekoituksiakin, siveltimiä oli vielä likimain jokaiseen eri tarkoitukseen. Aikani katselin ja totesin, etten vielä tiedä mitä tarvitsen ja mihin tarkoitukseen, niin ehkä vielä turha ostaa mitään.

Toisen tunnin antia oli tutustuminen teoriassa erilaisiin maalituotteisiin ja perinteisiin pintakäsittelyaineisiin. Käytännössä tutkittiin maalikaapin sisältöä ja tutustuttiin näihin perinteisempiin materiaaleihin vielä tässä vaiheessa ihan vaan materiaaleina.

Kolmannella tunnilla lähdimme sitten kokeilemaan perinteisiä pintakäsittelyaineita käytännössä. Mitä kaikkea voikaan saada aikaan maidolla ja pigmentillä. Piimä oli itse asiassa maitoakin mukavampaa käsitellä. Liimamaalit ja vahat tuli myös kokeiltua. Vahojen kanssa kävi lopuksi pienoinen katastrofi; vahoja pehmennettiin kattilassa lasipukeissa puupalan päällä. Puupalan oli tarkoitus estää, ettei lasipurkki pääse kosketuksiin suoraan kattilan pohjan kanssa. No, veden kiehuessa pieni puupala pyrki pintaan ja kaatoi vahapurkit. Mitä tästä voi oppia? Puupalan tulee olla riittävän iso ja lasipurkkien ja kattilan suhde sopiva, ettei puupala pääse pulpahtamaan purkkien alta ja toisaalta taas etteivät purkit pääse kaatumaan.

Kiinteä carnaubavaha, vai olikohan se hiutaleista, oli muutenkin hankala työstettävä; ennen kuin ennätti viedä siveltimen alustalle, niin vaha oli ennättänyt jo kovettua ja tuloksena oli epätasainen "kökkö" alustalla. Pigmenttiä ei edes ennättänyt ajatella, kun vaha oli jo kovettunut. Mehiläisvaha ei ollut juuri helpompaa käsitellä. Nestemäisenä carnaubavaha oli taas varsin helppoa työstää.

Pahamaineinen carnaubavaha alhalla oikealla. Ylhäällä keskellä liimamaali+pigmentti, oikealla maitoa ja piimää sekä pigmenttiä. Alhaalla vasemmalla teollinen vaha Osmocolor+pigmentti ja keskellä vernissaa ja pigmenttiä. 

Ylhäällä vasemmalla parafiini+pigmentti, keskellä nestemäinen carnaubavaha+pigmentti ja oikealla muna-öljytempera ja keltuais-öljytemepera+pigmentti. Alhaalla vasemmalla edelleen Osmocolor ja oikealla mehiläisvaha.

Neljännen tunnin antia oli erilaiset perustekniikat: sienitöpötys luonnonsienellä, täplitys, painelu paperilla, harjahankaus, pirskotus, rullaus kankaalla, kuullotus, lastamaalaus, piiskaus ja maalirappaus.

Alla kuvat pirskotuksesta, joka on hyvinkin vanha tekniikka ja varsin yksinkertainen; maaliin tai kuten tässä maitoon, jossa on pigmenttiä, kasteltua sivellintä lyödään puukapulaa vasten.

Tässä on täplitystä, jossa samansävyisiä maaleja maalataan erilaisilla siveltimillä.

Valmiita kokeiluja eri tekniikoista ja eri tuotteista maalista ja teollisesta vahasta perinteisiin aineisiin munatemperaan, maitoon ja piimään:

Ylhäällä sienitöppäys, keskellä pirskotus ja alhaalla  maalirappaus

Ylhäällä vasemmalla lastamaalaus, oikella kuullotus ja alhaalla vasemmalla harjahakkaus ja oikealla täplitys.

Ylhäällä piiskaus, keskellä painelu ja alhaalla rullaus.

Viidennellä tunnilla lähdimme sitten tutustumaan ihan kunnolla erilaisiin siveltimiin ja sitten niiden avulla erilaisiin mukailutöihin. Tässä lähdetään kokeilemaan tammimukailua. Pohjana on lateksilla maalattu pahvi, jonka pinta on kevyesti hiottu. Alkuun sivellään tavallisella tasoittimella pohjaksi kotikaljaa, jossa on luonnonterraa. Pohja piiskataan siveltimellä, jossa on pitkäkarvaisista jouhista tehty sivellin. Piiskaus on nimensä veroista; paperi käydään siveltimellä piiskaten läpi.

Siveltimellä tehdään sydänpuukuviota, jossa käsi saa ja jopa hiukan pitääkin täristä, jotta kuviosta tulee aidompi. Jos käsi ei tärise luonnostaan, niin kun pitää sivellintä mahdollisimman kaukaa, niin jäljestä tulee luontevasti värisevä. Tehty viiva pehmennetään häivyttimellä ja kammataan vielä läpi, jotta pinta ei jäisi yhtenäiseksi.

Kuvion pehmentäminen häivyttimellä.

Sydänpuukuvion rinnalle tehdään pintapuukuviota. Pintapuukuvio mukailee sydänpuukuviota ja se niin ikään häivytetään häivyttimellä ja kammataan läpi.

Kävisikö tämä tammesta? Taitaa vielä vaatia lisää harjoittelua.

Mukailu oli hauskaa ja sillä voi olla käyttöä monessa eri tilanteessa; vaikkapa, jos oikea puu on liian painavaa, kallista tai hankalaa työstää. Tosin "aitoihin" mummunmökkeihin suhtautuu tästä lähtien hieman varauksella; "aidot" puupinnat kun voivat paljastua lähemmässä tarkastelussa lastulevyksi ja  taidokkaiksi mukaelmiksi.

Tässä tammi-mukailua kaksin kappalein viimeisteltynä.

Puutyöt

Seula

Tarpeiston valmistus ei tosiaankaan tule olemaan pelkkää näpertelyä; tässä joutunee käyttämään myös isoja puuntyöstökoneita, mutta myös käsityövälineitä. Ensimmäisenä tutustuimme erilaisiin liitoksiin; lovi- eli litsiliitos, jiiriliitos ja poratappiliitos. Loviliitosta pääsimme kokeilemaan käytännössä, kun teimme itsellemme tulevaa kankaanpainantaa varten seulan kehykset.

Vaikka koneet ovat apuna, niin jotain tehdään myös käsin. Taltalla ja puunuijalla naputellaan puuta pois, jotta saadaan tarvittava aukko loviliitokselle.

Työn touhussa taltan ja puunuijan kanssa.

Tässä liitos valmiina seulan kehyksessä.

Loviliitos

Seulat ovat äärettömän yksinkertaisen näköisiä, mutta ristimitta tuotti tuskaa. Osoittautui, että olin laittanut puristimet väärin, jolloin seulasta tuli ihan hiukan vino. Onneksi ei kuitenkaan tulle kauheasti häiritsemään käytössä. Ainakin toivon niin.

Ihan hiukan vinot seulat, mutta onneksi ei sentään silmin nähtävästi.

Seuloihin tulee vielä tiheä verkko ennen kuin niitä voidaan käyttää kankaanpainantaan. Varsin kätevää, että ikään kuin opin ohessa voi valmistaa itselleen tarpeellisia työvälineitä.

Hyllykkö keittokirjoille

Poratappiliitosta kokeilimme omassa pöydässämme tai pienessä tasossamme, mitä kukakin nyt halusi tehdä. Itselläni oli kunnianhimoinen suunnitelma tehdä pieni hylly keittokirjoille keittiöön. Tästä puukasta sen pitäisi syntyä. Tässä puuta on jo käsitelty melko pitkälle; laudat on höylätty ja sahattu määrämittoihin sekä porattu reikiä puutappiliitoksia varten.

Jalkasarja männystä ja pöytätaso lämpökäsitellystä puusta

Pöytälevy syntui jätelavalta löydetyistä lämpökäsitellyistä haapalankun pätkistä; reunat on höylätty ensin niin, että ne on voitu liimata yhteen ja puristuksen jälkeen pintaa on höylätty tasohöylällä. Päädyt pitää vielä tastata ja hioa ja levyyn pitää porata reikiä kiinnitystä varten.

Liimapuulevy lämpökäsitellystä puusta, palat ovat löytyneet jätepaloista.

Jalkasarja on jo kastattu melko pitkälle. Jalkasarjaan oli jo tosiaan aikaisemmin porattu tarvittavat reiät puutapeille. Nyt osat yhdistettiin niin, että ensin lyhyet sivut eli päädyt oli liitetty yhteen ja pidetty puristukseesa; saatiin "tikapuut". Sen jälkeen jalat hiottiin ja ne liitettiin päätykappaleet toisiinsa pitkän sivun liitoskappaleella, joka kiinnitettiin taas niin ikään liimalla ja poratapeilla, lisäksi tarpeellinen puristus, jotta osat liimautuvat tiiviisti yhteen. Tässä vaiheessa työ sai työnimen "Bambi", koska jalat näyttivät yksinään hiukan honteloilta.

Pöytälevyyn porattiin myös tarvittavat reiät poratapeille ja se on liiman ja poratappien kanssa liitetty jalkoihin ja hyllykkö alkaa jo näyttää jokseenkin valmiilta. Hyllyä ja pintakäsittelyä vailla valmis.

Hyllyyn ei enää löytynyt jätepuusta sopivia palasia, joten tähän jo tarvittiin jo raakapuuta. Kerran raakapuusta oli valittavissa melkeinpä puuta kuin puuta, niin hyllykön yhtenäisyyden vuoksi valitsin taas lämpökäsitellyn puun. Mutta itsestäni on jo sinänsä ihan kiva, että jalat on tehty ihan ensimmäisestä harjoituksesta jääneestä materiaalista ja pöytälevy on jätepuusta, niin ihan kaikkea puumateriaalia ei ole tarvinnut hakea varastosta. Hyllylevy on myös liimattava, höylättävä, sahattava ja hiottava sopivaksi ja tässä hylly on liimattuna ja puristuksissa odottamassa kuivumista ja jatkokäsittelyä.

Hylly höylättiin tasaiseksi, sitten se mitattiin ja sahattiin lopulliseen määrämittaan ja kulmat lovettiin, jotta hylly mahtuu paikoilleen. Hyllyn pinta hiottiin tasaiseksi. Tässä hylly kokonaisuudessaan. Enää hylly ei muistuta bambia ja ehkei vierailtakaan tarvitse yrittää kerätä "säälipisteitä" hyllylleen, vaan voi jopa hiukan ylpeänä esitellä omatekoista ja myös itse suunniteltua hyllyä.

Hylly jäi odottamaan vielä pintakäsittelyä ja pohdinnan jälkeen päädyin lakkaamaan hyllyn. Vahaus olisi ollut myös vaihtoehto, mutta jatkohuoltoa ajatellen ajatelin, että lakkaus. voisi olla helpompi vaihtoehto ja helpommin myös kotona toteutuva vaihtoehto.

Olin harvinaisen tyytyväinen valmiiseen hyllyyni, vaikka kansi hiukan oli irronnut tukipuista kaikesta liimaamisesta ja puristuksesta huolimatta. Opettajan toteamus puusta elävän materiaalina, joka saattaa kaikesta huolimatta yllättää, lohdutti ja toisaalta myös tieto, että myös kannen päälle tulee kirjoja, jotka todennäköisesti painavat kannen takaisin paikoilleen.

Nahan työstövälineet

Hyllyn lakkaamisen välissä ja sen kuivumista odotellessa ennätin vielä tehdä tulevia töitä ajatellen itselleni kaksi puista nahan työstövälinettä. Jätepuusta taas etsittiin mahdollisimman kovaa puuta, josta tehdyt työvälineet kestäisivät nahan työstämistä. Kuinka ollakaan taas onnistuin löytämään lämpökäsiteltyä puuta toiseen välineeseen ja toiseen löysin sopivan kokoisen kalikan koivua.

Mallista sitten piirrettiin välineet puukalikkaan ja alkuun malli työstettiin kalikasta esiin vannesahalla. Sahaamisen jälkeen nauhahiomakoneella haettiin välineeseen oikea muoto. Lopuksi sitten hiomapaperilla viimeisteltiin työstövälineet.

Sattumalta välineistä tuli näin yhteensopivat, mutta alla välineet erillään. Kovasti yritin myös sovitella välineitä käteen ja näin nahkatöitä tuntematta, niin vaikuttivat ihan käteen sopivilta.

Mutta kunhan ennätetään nahkatöihin saakka, niin kerron sitten, että ovatko välineet toimivia ja tarkoituksenmukaisia. Edelleen on varsin mukavaa, että voi myös itse tehdä tarvitsemiaan välineitä.

Habitare-messut 2012 Helsingissä

Perjantai-aamu bussissa ja määränpäänä meillä on Helsingin Messukeskus ja Habitare-messut. Tehtävänä tutustua osastoihin, joissa on kierätystuotteita, tutustua valaisimiin, tarkkailla ledien käyttö ja selvittää mitä led-valo on, kerätä esitteitä, piirtää, kirjoittaa ja kuvata, jos se on sallittua.

Jo heti Messukesuksen ovella hengästyttää; niin paljon nähtävää, niin paljon osastoja ja niin vähän aikaa. Ja kun on vielä tehtäviäkin suoritettavina. Heti ensimmäiseksi valaisinosastolle ja tutkiman valaisimia ja selvittämään led-valoa. Jo alkuun joku meistä muisteli, että se on matalavirta valoa ja tarkempi kysely selvitti, että led-lyhenne tulee sanoista light-emitting diode. Vie todellakin vähemmän sähköä kuin  hehkulamppu ja toisin kuin hehkulamppu se ei tuota lämpöenergiaa. Komponentit ovat todella pieniä, joten materiaaliakin kuluu vähemmän. Ohutta valaisinnauhaa tarkistellessa led-komponentit olivat vain muutaman millin kanttiinsa.

Vaan tässä sitten löydettyjä kiinnostavia valaisimia: voisiko uskoa, että nämä lamput eivät ole keramiikkaa, vaan terästä? No, muotoilijana on ollutkin paljon keramiikan parissa työskennellyt muotoilija Ole Jensen, joten ehkä se selittää asiaa hiukan? Valaisimet ovat Louis Poulsenin osastolta.

Entä uskoistko, että tämä on tehty aaltopahvista? Valaisin löytyi Mecan tai Lisävoiman osastolta; oliko lamput Mecan ja urakointi Lisävoiman vai päin vastoin?

Tämä on tehty pellavakankasta; simppeli, mutta kaunis. Osastoa en enää muista.

Pieni pöytävalaisin, jossa jalkaosa on yllättävästi sementtiä ja tästä myös löytyy niitä led-lamppuja.

Tämä on opiskelijan ideoima ja valmistama. Turun ammattikorkeakoulun opiskelija Harry Grönmarkin Nro 12 -valaisin. Tässä on 20 yhdenmukaista osaa liitetty yhteen, niin että siitä muodostuu pallo. Materiaali on ollut maalaamatonta ohutta vanerilevyä tai olisko se kuitenkin pikeminkin vaneriviilua. Ilman valoa pallomaisuus kuulemma korostusi, mutta harmillista, ettei siitä saanut tässä näyttelytilassa valoa kytkettyä pois. Valon kanssa kukkakuvio kuitenkin korostuu ja tulee vaikutelma kaksivärisestä valaisimesta. Melkomoinen idea ja toteutus! 

Mitä syntyy tästä kulmista pyöristetystä levystä, johon on sahattu spiraali ja vielä porattu reikä keskelle?

Ta-daa! Kaunis valaisin! Yksi EcoDesign 12- näyttelyn osallistujista; Markus Toivasen suunnittelma valaisin, jossa on tarkoitus hyödyntää ja kierrättää teollisuuden tai kotitalouden levymäisiä ylijäämämateriaaleja. Kaunista ja käytännöistä; ajatelkaa vaikka muuttoja - valaisin siirtyisi levynä!

Pakko nähdä -osasto oli Trash Design -osasto ja kaikkea mielenkiintoista siellä olikin; kaikkea ei vaan saanut kuvatuksi; joko niin, että ratkaisut olivat sen verran isoja tai mutkikkaita tai eivät vaan avautunet kuvassa tai sitten oli niin paljon katsojia, että kuvaamaan ei enää mahtunut... Tässä kuitenkin valittuja paloja:

Hekulamppujen uusi elämä; paljon parjatuista hehkulampuista saisi näin kauniita "kristalli"kruunuja:

Lukualusta, jonka saa näppärästi pois käsistä ja ei vie paljoa tilaa seinällä:

...ja samaan telineeseen voi ripustaa vaikka vaatteetkin nukkumaan käydessä.

Haravan uusi elämä koukkutelineenä; oi, mikä oivallus! Monelleko meistä olisi tullut mieleen?

Kuvasta ei näy, että varsi on taitettu 90 asteen kulmaan, mutta sen huomaa varjosta.

Tämä oli vaan niin nätti asetelma ja tuo vihreä hattu aivan hurmaava! Laukuissa on myös sellaista menneen maailman tuntua.

Innon osastolla oltiin jo vähän erilaisissa maailmoissa; miten julkiseen tilaan saadaan yksityisyyttä? Tässä se oli onnistunut aika hyvin; mukava istua ja yllättävän rauhallista.

Ja taas uuteen maailmaan tai maailmalle! Kevyitä riippumattoja laskuvarjokankaasta; eivät vie matkalla paljoa tilaa ja takaavat varmasti makoisat unet; lattialla saisi viipeltää vaikka minkälaista elämää, mutta itse olisi kerrankin hiukan maanpinnan yläpuolella ja jos tähän vielä yhdistää hyttysverkon, niin olisi suojassa myös lentäviltä hyönteisiltä.

Muutama kuva esillä olleesta taiteesta:

Tässä vaiheessa meillä alkoi jo olla hiukan hoppu ja niinpä taiteilijat jäivät katsomatta tai ainakin ne unohtuivat samantien, jos vaikka olisikin tullut katsottua.

Tehtävä tuli melkein suoritetuksi, mutta esitteitä keräsin tarkoituksella vähän, periaatteenani oli, etten kanna kotiin turhaa paperitavaraa, joka sitten hetken päästä päätyisi kuitenkin paperinkeräykseen. Vaan kuten sanottua, niin niin paljon nähtävää ja niin vähän aikaa! Millään ei ennättänyt kiertää kaikkea ja piirtämään ei malttanut ruveta ja kuviakaan ei tullut otettua ihan kaikesta kiinnostavasta ajan vähyyden, muiden ihmisten tai ihan vaan sen takia, ettei kohde vaan taipunut kameralla kuvatavaksi. 

Koiramainen loppukevennys tälle kierrokselle; puisia mäyräkoiria.