Koulutiellä jälleen, tosin nyt opiskelu on jotain ihan muuta kuin mikään tähän mennessä. 4-kympin kriisiin kuuluu kuulemma, että lähdetään opiskelemaan joko hoito- ja hoiva-alaa tai sitten käsityöläisammattiin ja minä sitten valitsin tämän jälkimmäisen. Sattuman ja suosituksen kautta alaksi valikoitui tarpeistonvalmistus ja tällä tiellä ollaan ja katsotaan mihin asti se vie. Vaan mennessä näkee ja täältä blogista voi seurata, että mitä kaikkea olen ennättänyt oppia.

Sana tarpeistonvalmistus ei kerro monellekaan juuri mitään, mutta kun sitä hiukan avaa, että kyseessä on teatterin pienrekvisiitta, niin jo vähän enemmän. Tarpeistonvalmistus on lähinnä sitä, mikä jää lavastuksen ja puvustuksen väliin.


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Naamiot

Kuolinnaamio

Hurjasta nimestään huolimatta yhtään ruumista ei tullut kuolinnaamiotalkoissa. Talkoista voidaan kai melkein puhua, kun kolmessa päivässä teimme kymmenelle oppilaalle oman kuolinnaamion ja kaikki olivat puuhassa ensikertalaisia.

Naamion teko alkaa valmisteluista; kaiken tulee olla valmiina ja kaikilla tulee olla oma tehtävä selvillä, jotta homma sujuisi ja työn alla oleva malli ei joutuisi odottamaan melkoisen epämukavassa tilanteessa. No, jokainen naamion alla oleva kokee tilanteen tavallaan, mutta ehkei kukaan sitä ihan maailman miellyttävämmäksi kokemukseksi sanoisi. Muotin tekoa varten tulee olla suojavarusteet valmiina, alginaatit ja vedet mitattuna, kipsitukea varten kipsijauhe ja vesi varattuna, harso tai kangassuikaleet leikattuna, muotille laskualusta valmiina ja myös kaikki tarvittava tulevaa muotin kipsivalua varten.

Naamiomuotin pohja tehdään alginaatista, joka saattaa olla tuttua hammaslääkäristä, jos on joskus joutunut antamaan hampaistaan muotin oikomishoitoa varten. Alginaattia mitataan kaksi annosta; toinen nenää ja toinen kasvoja varten. Malli suojaa aluksi hiukset uimamyssyllä, kasvot rasvalla ja vaatteet suojavaatteella. Nenää varten malli sekoittaa itse valmiiksi mitatut alginaatin ja veden ja laittaa alginaatin nenänalueelle niin, että sieraimet jäävät auki.




Malli istuutuu paikalleen puolimakaavaan asentoon ja siitä sitten muut jatkavat. Malli saa heti alkuunsa kaulaansa pahvikaulurin ja katsotaan, että vaatteet on suojattu. Kasvoille tarkoitettu alginaatti sekoitetaan ja valutetaan mallin kasvoille, nenän alue käydään läpi varoen sierainaukkoja. Kun alginaatia on valutettu riittävä kerros kasvoille, niin sen annetaan hiukan kuivahtaa ennen kipsituen   valamista.


Kipsi tulee olla jo sopivasti sekoitettuna, kun alginaatti on ehtinyt hiukan kuivahtaa. Kipsin tulisi olla hiukan paksuhkoa, jotta se kuivuisi nopeasti ja aika alginaatti/kipsimuotin alla jäisi lyhyeksi. Kangaskaistaleet kastetaan kipsiseokseen ja asetetaan alginaattipohjan päälle. Nenän alue käydään taas varoen läpi ohuin kangassuikalein, jotta sierainaukot pysyvät auki, mutta nenä tulee niin tuetuksi, että kestää myöhemmän kipsivalun.


Sitten odotellaan kipsin kuivumista. Kipsi on sopivan kuivaa, kun siihen ei enää koputtaessa jää kynnen jälkeä tai ylipäätänsä kynnellä ei saa enää selvää jälkeä kipsiin. Ennen koputtelua tai raapimista on syytä kertoa mallille, että aikoo koputella, koska muuten olo voi tuntua naamiomuotin alla aika ikävältä. Ylipäätänsä mallia on syytä hiukan valmistella tulevaan, mutta varsinkin työskentelyn aikana on hyvä kertoa mitä tehdään. Eihän tuo muotin alla olo tosiaan ole välttämättä maailman mukavinta, mutta on kuitenkin kokemuksena sellainen, että kyllä sen kestää.

Kyllä siellä on joku alla, mutta tunnistaisiko tästä ketään?

Kun kipsi on kuivunut, niin alkaa muotin irrotus. Malli nousee istuvaan asentoon ja alkaa puhallella naamion sisään ja kun hän tuntee, että se on irti kasvoista, niin se voidaan irrottaa kokonaan. Mahdollisesti karanneet hiussortuvat tulee irrottaa varovasti, ettei alginaatti-muotti rikkoudu.


Muotti viedään tehtyyn laskualustaan ja mahdolliset kipsikohdat, jossa ei ole alginaattia suojataan kovalla saippuavaahdolla. Sekoitetaan valua varten kipsi, joka saa olla hiukan löysempää kuin tueksi tullut kipsi. Sierainaukot tukitaan alhaaltapäin kipsiin kastetulla harsolla mahdollisimman tiiviisti. Muottia ei saa kääntää ympäri tai alginaatti voi irrota kipsituesta. Mahdolliset matalat kohdat suojataan muovilla. Valmis kipsi kaadetaan aluksi matalalta varovasti muottiin. Muotti kaadetaan täyteen ja viimeinen kerros valetaan tasaiseksi, jotta naamion myöhempi työstäminen olisi helpompaa. Kipsivalu tulee tehdä nopeasti naamion irrottamisen jälkeen, koska alginaatti kovettuu ja kutistuu kuivuessaan ja saattaa irrota kipsituesta, jolloin se saattaa rikkoutua kipsivalua tehdessä.

Muotin siistiminen ja suojaaminen kovalla vaahdolla.


Kun kipsi on kuivunut sopivasti, niin, ettei siihen enää jää jälkeä kynnestä, naamion voi irrottaa muotista.

Muotin irroittaminen

Naamiosta siistitään kaikki alginaatin jäänteet pois ja ylimääräiset kuprut ja valumat voi vuolla varovasti puukolla pois, lisäksi kaivetaan sieraimet esiin ja ylipäätänsä siistitään naamio kaikesta ylimääräisestä.

Opiskelijakollegan namio siistimisen alla.

Ensikertalaisena puuha oli uutta ja ihmeellistä, mutta noissa talkoissa ehti olla jokaisessa vaiheessa mukana ja tekemässä kaikkea ja olemaan myös naamion alla odottamassa muotin kuivumista, joten työnä tämä tuli tutuksi. Seuraavalla kerralla naamion alla rentouttaisin ilmeeni tarkemmin ja nojaisin niskaa selkeämmin taaksepäin, jotta kaula jäisi selkeämmin esiin, eikä kaksoisleuka korostuisi. Tehdessä on syytä muistaa näppärät, mutta varmat otteet ja sekoittaa tukikipsistä riittävän paksua, jotta kuivumisaika jäisi mahdollisimman lyhyeksi.