KORTTEILUA JA TAULUPAJAA
Kortteja yritykselle ja omaan käyttöön
Ystäväni perusti oman yrityksen ja kysyi minulta voisinko tehdä hänelle kiitoskortteja tulevan varalle ja tokihan otin tehtävän vastaan. alkuun mietin, että mistä lähden liikkeelle, mutta ystävälläni on yrityksessään niin hieno logo, että sitähän oli ihan pakko käyttää ja muutenkin pyrin pitämään idean logon mukaisesti yksinkertaisen kauniina. Tässä ensimmäinen ehdotus, jonka ystäväni myös hyväksyi. Kortissa on käytetty 3D-tekniikka, joka tosin ei tässä näy, mutta antoi hiukan lisää ilmettä kortille.
Kukan malli vielä muuttui hiukan, jotta sitä olisi helpompi leikata ja jotta se olisi näyttävämpi 3D-tekniikalla. Tuota tekniikka tuntemattomalle todettakoon, että se tarkoittaa vaan sitä, että osia kuvasta korostetaan nostamalla niitä paksuilla tarrateipin palasilla kerroksina ylöspäin. Tässä ensimmäiset kortit.
En ollut itse vielä ihan tyytyväinen kortteihin ja tein niistä vielä uuden, hiukan muokatun version. Uusi versio tuli myös hyväksytyksi ja niin tein loput kortit tällä mallilla.
Hassu tilanne meinasi syntyä siitä, että enää ei ole kunnon paperikauppoja; papereiden etsintään tuhrautui aikaa ja vaivaa ja sittenkin jouduin tekemään korteista erilaisia, koska koristepapereita ei enää löydykään niin vaan ja mitä löytyy, niin niitä myydään nipuissa, joissa on eri värejä ja läheskään kaikkia ei niitä olisi voinut näissä käyttää. Vaan onnistuneita värejä kumpainenkin, mutta alkuperäisen suunnitelman väreistä on tultu aika matka eteenpäin.
Kiitoskorttien kukkiin ihastuneena tein myös iso-tädilleni onnittelukortin, kun hän omien sanojensa mukaan täytti kolmannen kerran kolmekymmentä vuotta. Rajut värit olisivat voineet olla jollekin toiselle liikaa, mutta Karjalasta kotoisin olevalle, ne ovat kotiseudun värit ja näin ollen ihan paikallaan.
Taulupajassa tehtyä
Muutamaan iltapajaankin ennätin ja sain kehystettyä itselleni peilin. Peili on lojunut nurkissa monta vuotta ja etsinyt paikkaansa, mutta pelkkänä peilinä se tuskin olisi enää ikinä päätynyt mihinkään, niinpä sitten kehystin sen ja ehkä se näin löytää vielä paikkansa.
Tallinnan tuliaiseksi saamani pieni grafiikanlehti on myös odottanut uusia kehyksiä ja viimein nekin tuli sitten tehtyä ja pieni kuva sai mielestäni heti enemmän luonnetta.
Ja viimeisenä sitten myös viime keväänä ottamani ja photoshopilla tekemäni panoraama kuva Lahden satamasta sai kehykset, tämä on se kesäisempi kuva. Se talvisempi kuva sai kehykset jo viime keväänä.
Kehykset ovat itse maalatut, koska sopivan väristä kehyslistaa ei löytynyt. Siihen aikaisempaan kuvaan käytettyä kehyslistaa sentään vielä löytyi, mutta vaaleana, joka ei värinä sopinut tähän lainkaan. Niinpä sitten ryhdyin tuumasta toimeen ja maalasin kehyksen sopivamman väriseksi. Ja niin tämäkin kuva tuli kehystetyksi, tosin tämäkin, kuten tuo edellä mainittu peilikin, odottaa edelleen ripustamista seinälle.