Työssäoppiminen

TYÖSSÄ OPITTUA JA TEHTYÄ

Nyt meille tuli lupa, että saamme kirjoittaa työharjoittelusta ja tekemistämme esineistä, kunhan vaan ensi-ilta on ohi ja emmekä kerro mitään suuria salaisuuksia. Itse en ole tehnyt mihinkään erityiseen projektiin tai näytelmään esineistöä, vaan olen lähinnä tehnyt varastoon yleisesti tarvittavia esineitä.

Ihan ensimmäiseksi tein ruoskan. Itselle ei olisi tullut ruoska koskaan mieleen paljon käytettynä esineenä teatterissa, mutta näin kuulemma vaan on. Erityistä huomattavaa teatteri-ruoskassa on, että siitä pitää saada ruoskan viuhuva ääni aikaiseksi, mutta sen pitää olla sellainen, että näyttelijä ei voi satuttaa sillä itseään tai muita. Tämä on tehty niin pehmeästä nahasta, että lyödessä sehän lähinnä leijui eli sillä ei kyllä pysty satuttamaan ketään, ellei käytä sitten tuota varressa olevaa puukapulaa, mutta kyllä sillä sopivasti lyötynä sai sivalluksen äänen aikaiseksi.

Ja jotain tästä ruoskan käytöstä teatterissa kertoo myös se, että seuraavaksi sitten korjasin paljon käytössä olleen ruoskan, jossa punos oli antanut periksi. Pitkään jouduin punomaan ja purkamaan ennen kuin sain punonnan rytmistä kiinni ja sain purkautuneen osan korjatuksi.

Ruoskien jälkeen sainkin sitten käsiini tämän rumiluksen; lampun varjostin, joka ei tosiaan ollut enää parhaimmassa kunnossaan ja vaikka rähjä-romantiikkaakin aina välistä tarvitaankin, niin ihan kaikkea rähjäistä ei vaan voi säilyttää, vaan osa on purettava alkutekijöihin ja rakennettava uutta ja siistimpää tilalle.

Lampun varjostimen tekoon liittyy paljon pingottamista ja kiristämistä; ensin kieputusnauha kiristetään kehikon ympäri niin, että se pääse enää liikkumaan mihinkään. Sitten pingotetaan aluskangas ja lopuksi päälikangas niin, että kangas "soi" ja siinä on sormet ja varsinkin peukalo kovilla. Ensin tuntuu lähinnä siltä, että peukaloon tulee kuolio, mutta sitten yhtäkkiä sitä ei enää tunne lainkaan ja sitten voi vaan miettiä, että joko se kuolio sitten iski ja tunto hävisi vai onko sitä jo tottunut tuohon kankaan kiristämiseen ja mikään ei tunnu enää missään.

Kun kankaat ovat paikoillaan, niin sitten on vuorossa koristenauhat ja niissä sitten yllättäen pääsikin helpolla; siinä missä kankaat ommeltiin kehikkoon, niin nyt nauhat sitten vaan liimattiin paikalleen. Tarkkana sai siinäkin olla, mutta huomattavasi helpompaa kuin ompelu kangasta kiristäen.

Tässä varjostin valmiina sille ajatellussa lampun jalassa. Jalkaosa odottaa vielä sähkötöiden uusintaa, joten sitä ei voi käyttää ennen kuin se on käynyt sähkömiehellä huollettavana, mutta tässä vaan pikainen kokeilu ja tämä ei tosiaan ole tässä muodossa vielä pääsemässä käsistä näyttämölle.

Olen myös korjaillut esineitä; teatterirahaa päällystin mattapintaisella kontaktimuovilla, jotta raha kestäisi paremmin käyttöä. Kukkapuska sai uusia kukkia ja samalla tuli myös luotua uusia ennen tuntemattomia kukkalajeja, koska kimppuun piti saada lisää runsautta ja uudet kukat piti kehitellä vanhoista yhdistelemällä, leikkaamalla ja liimaamalla. Todennäköisesti joku näyttelijä-poloinen saanut tällä kukkakimpulla ympäri korvia ja jotenkin vaan uskon, että seuraavassakin projektissa se tulee taas samaan käyttöön.

Näiden lisäksi olen korjaillut sateenvarjoja, rakennellut kutakuinkin maantiejyrän kestäviä tupakka-askeja ja muuta pientä sälää.

Seuraava isompi projekti oli eläinnaamio ja tutkailin, että mitä varastosta löytyi ennalta ja mietin, että mitä saatettaisiin tarvita. Pöllö-naamio kyllä löytyi, mutta se oli lasten muovinaamio, niin mietityn koira- ja lammas-naamion jälkeen päädyin sitten kuitenkin pöllöön.

Ensimmäinen muotoilu meni täysin pieleen, tosin siitä olisi näin jälkeenpäin ajateltuna voinut saada kalkkuna-naamion, mutta kun sitä ei nyt ollut tarkoitus tehdä, niin aloitin pohjustustyöt uudestaan ja kas, siitähän syntyi sitten kuitenkin pöllö.

Nokan paperoin, koska sen piti olla hiottavissa kovaksi ja kiiltäväksi, mutta muuten käytin etamiinia naamion pohjan teossa ja vieläkin se näyttää pöllöltä. Etamiini oli uusi tuttavuus ja vaikka nopeuttaa työtä paperointiin nähden, niin paperointia tarvitaan kuitenkin edelleen; naamion sisäpinta tehtiin paperoimalla.

Tässä työ on jo edennyt ja silmänympäryksiä mietin ja pohdin ja päädyin värjättyyn vanuun, jota muokkasin kuumailmapuhaltimella. Tässä pöllöllä on silmät "lurpallaan", kun halusin liimata ensin käyttämäni tekoturkiksen paikoilleen ja vasta sitten silmänympärykset.

Ja kas, tässä pöllö-naamio on valmiina. Silmät on tehty puuhelmistä ja niissä on maalipinnan päällä epoksiliima antamassa kiiltoa. Katseluaukot ovat silmien alapuolella vanukerroksessa. Pöllönaamioon olen ulkoisesti hyvinkin tyytyväinen; katseluaukot olisi voineet olla sisäpinnasta ehkä hiukan isommat, mutta niitä leikatessa pelkäsin, että rakenne alkaa kärsiä, mutta tuon karvakasan alta se tuskin olisi näkynyt. 

Naamiota viimeistellessäni sovittelin sen sisäpintaan tukipaloja. Naamio oli kasvoillani, kun puvustamosta piipahti työntekijä käymään ja hetken juteltuamme hän kysyi, että "Mistä sinä katselet?" Se tuntui isolta kohteliaisuudelta; olinhan siis onnistunut piilottamaan katseluaukot riittävän hyvin, mutta toivottavasti en liian hyvin, että näyttelijä näkee myös liikkua naamio kasvoillaan.

Ennen seuraavaa isompaa projektia tein välillä kaalinlehtiä kaalipäähän ja samalla tulin kokeilleeksi myös salaatinlehtiä niin kuitukankaasta kuin myös kreppipaperista. Kreppipaperista tuli ehkä hiukan aidomman näköisiä, mutta lehden päälipuoli olisi pitänyt jättää Revultexin jälkeen viimeistelemättä. Sivelin pintaan vielä Akryylimediumia ja lehdet alkoivat näyttää muovisilta, mutta toisaalta ne kestävät nyt todennäköisesti myös vesipesun. Kuitukankaasta tehdyt lehdet kestävät todennäköisesti vaikka pesun pesukoneessa, ne tuli käsiteltyä siksi hyvin Revultexillä ja Akryylimediumilla. Tosin takuuta en tästä anna, enkä ihan uskalla suositellakaan.

Salaatinlehtiä kuitukankaasta...

...ja kreppipaperista, joista yksi on jo madonsyömä.

Tässä kaalinlehdet ovat työn alla...

...ja valmiina kaalipäässä, joka käytöstä ei sitten ollutkaan varmuutta sellaisenaan, koska sisärakenteista, lehdissä käytetystä kuumaliimasta, revultex-pinnasta ja koko muusta rakenteesta johtuen, siitä tuli niin painava, ettei se ollut enää ihan tarkoituksen mukainen käyttötarkoitukseensa ja varsinkin kun käyttäjä kärsi vielä ahtaanpaikankammosta... Kaalinlehdet olivat sikäli erikoisia, että ne tulivat tiettyyn projektiin. 

Kaalipää oli tällaisenaan käytössä harjoituksissa ja vaikka uusi pää oli jo tekeillä, niin tämä palautui vielä viime hetken muokkaukseen ennen mahdollista käyttöä esityksessä. Hiukan harmitti, kun kaalille oli muodostunut silmä- ja nenäaukkojen myötä kasvot. Alkuun aukot olivat olleet hiukan maltillisemmat, mutta ahtaanpaikankammosta kärsivät näyttelijä oli sitten itse niitä isontanut ja näin kaali oli saanut kasvot.  Niitä yritin hiukan peitellä piiloon ilman, että aukot menisivät tukkoon tai edes pienenisivät, mutta eipä tuossa nyt ollut juurikaan tehtävissä, eikä aikaakaan ollut paljoakaan käytettävissä. Toisaalta en tiedä, että oliko heillä tarkoitus, että kaali heittää kuperkeikkoja vai että ihminen kaali päässään heittää kuperkeikkoja. Tätä myös kysyin, mutta produktion ulkopuolinen näyttelijä ei itsekään tiennyt asiaa ja ainakin minusta se vaikuttaa aika paljon siihen, että voiko kaalipäällä olla kasvot.

Oma osuuteni tähän kaalipäähän oli nämä päälle tulevat lehdet ja siten tämä viimeistely; hiukan tuputin kaalin alareunaan revultexiä, jotta siinä olisi sellainen nahkean kiiltävä pinta ja muuten käsittelin kaalin Akryylimediumilla, jotta pintaan tulisi kaalimainen kiilto; kaalinkerähän on loppujen lopuksi hyvinkin kiiltävä. Kaulus oli jo osin värjätty ja nyt värjäsin ulko- ja sisäpinnalta loppuun, ettei esityksessä näkyisi valkoista kaulusta vaikka sitä ei laittaisikaan kokonaan kiinni.

Hihamerkkejäkin teimme Kurmoottajaisiin eli juhlaan, jossa vanhat oppilaat ottavat uudet oppilaat vastaan. Oma osuuteni oli saumurilla huristelu, jolloin huolittelin merkkien pitkät sivut ja sitten lyhyet sivut niin ikään saumurilla, mutta samalla sitten kiinnitin nauhat, joilla merkit saa sidottua käsivarteen kiinni.

Merkkeihin painettiin myös Taideyliopiston rasti-logo ja sitäkin hiukan pääsin kokeilemaan, mutta taisin olla liian raskaskätinen painaessani; väri pyrki hiukan karkaamaan reunoista. Mutta sainpahan taas tuntumaa kankaanpainoon ja edelleen se oli ihan yhtä hauskaa kuin aina ennenkin.

Kaikenlaista olen siis tähän mennessä ennättänyt, muuten matka ja työt vielä jatkuvat ja harjoittelu on nyt likimain puolessa välissä.