LISÄÄ KOKKAILUA KOTONA
Kasvisminestrone
Jonkun vuoden Nälkä päivä -ruuaksi oli suositeltu kasvisminestronea ja nytpä päätin tehdä sitä pitkästä aikaa. Aikaisemmasta kokeilusta oli jäänyt mieleen, että keitosta tuli hiukan ohuenlainen ja kun vedellä jatkettu tomaattimurska ei ole minun suosikkiani, niin ihan hiukan päätin ohjetta korjata. Yhden porkkanan sijaan laitoin kaksi. Tämä ei ollut vielä paha.
Sipuli- ja porkkanakuutiot kuullotetaan öljyssä.
Lisätään vesi, tomaattimurska, tomaattipyree, mausteet, pavut ja makaroni. Ja tässä tein sitten virheen, ohjeen mukaan makaronia tulee yksi desi ja ajattelin, että laitan kaksi, että on vähän tukevampi keitto ja mitä sitten teinkään; lisäsin vielä kolmannenkin desin.
Lisätään kesäkurpitsa kuutiot ja herneet ja keitellään kypsäksi. Tässäkään vaiheessa ei vielä näyttänyt mitenkään kummalliselta, mutta kunhan makaronit vielä hiukan turposivat, niin minulla olikin keiton sijaan muhennosta tai pataa, mutta toisaalta kun maku ei suuremmin kärsinyt, niin kävihän se lajin vaihto ihan näin lennostakin. Jatkossa lisään kyllä pastaa sen desin ohi ohjeen, mutta kolme on jo selvästi liioittelua.
Täytetyt paprikat
Tähän ei löydy mistään ohjetta, vaan pari viikkoa sitten tein niin ikään täytettyjä paprikoita ja koska minulla oli silloinkin tuorejuustossa päiväys tulossa vastaan, niin kehittelin soijarouheesta, sipulista ja tuorejuustosta oman täytteen. Tällä kertaa lisäsin seokseen myös jääkaapista löytyvää kesäkurpitsaa. Tällä kertaa kaikki alkoikin soijarouheen liottamisesta; soijarouheen päälle kaadetaan kiehunut vesi ja annetaan turvota noin parikymmentä minuuttia. Maustan soijarouheen puolikkaalla kasvisliemikuutiolla.
Vaan riittää tässäkin taas silppuamista ja raastamista; siitä ei taida päästä koskaan ruuanlaitossa eroon.
Kuullotetaan sipuli, lisätään kesäkurpitsaraaste, jotta saadaan ylimääräistä nestettä pois, lisätään turvotettu soijarouhe, mausteet ja yrttituorejuusto. Täytetään paprikat ja juustoraastetta päälle ja uuniin. Tässä paprikat jo uunista otettuna.
Sienikeitto
Voi mikä sienisaalis! Lauantai-aamuna reippaana aamuihmisenä pyörähdin sienimetsään ja keräsin itselleni muutamassa tunnissa hienon saaliin.... Äääh, tuossa ei ollut mikään totta! En tosiaankaan kuulu näihin reippaisiin aamuihmisiin ja sieniä en tunne juurikaan, niin en sitten myöskään lähden sienimetsään. No, sen kantarellin ja kärpässienen tunnen ja suppilovahveroa osaisin varmaan kerätä, jos joku sanoisi, että tuossa on suppiksia, sen kun keräät. Koska en tunne sieniä, niin pelkäisin koko ajan, että keräisinkin jotain, jonka vaan luulen näyttävän siltä pitäisi näyttää ja keräisinkin jotain ihan muuta. Näinhän ne useimmat sienimyrkytykset sitten sattuvat; kerätään jotain muuta kuin mitä luullaan kerättävän ja minä en haluaisi astua sen jonon jatkoksi.
Onneksi on näitä ihania ihmisiä, jotka tuntevat sienet ja rakastavat metsässä liikkumista ja jaksavat muistaa meitä sienien kanssa toistaitoisia. Minun urakakseni jäi siis kotipihan parkkipaikalle kävely ja sienien siirtäminen omaan astiaan. Ja toki sienien jatkokäsittely. Vaan tällä kertaa oli niin siistiä sientä, että melkein olisi voinut kaataa suoraan kattilaan, mutta kun etanat, mokomat, yrittävät samalle saaliille, niin kyllähän ne oli käytävä läpi. Lisäksi suppilovahvero on rakenteeltaan sellainen, että sinne torveen voi mennä pienelämää tai sitten vaikka kuusenneulasia, niin sienet oli revittävä auki ja puhdistettava sisältäkin, mutta se oli pieni vaiva valmiista sienistä.
Säilönnän kannalta suppilovahveroista on keitettävä liika neste pois ja näin sitten tein minäkin ja puhdistin aina ison kattilan täyteen sieniä....
...mutta kun hetkeksi käänsin selkäni, niin joku pihisti minun sieneni. Katilan pohjalla oli enää neljännes jäljellä alkuperäisestä. Katalaa hiipiä noin vaan selän taakse pihistämään valmiiksi puhdistettuja sieniä.
Vaan tässäpä näkee, että sellaisenaan pakastettuna veisivät vaan turhaan ihan hirveästi tilaa pakastimesta. Suppikset voisi myös kuivata, mutta ilman kuivuria, niin se on aika aikaa ja tilaa viepää ja vaikka aikaa olisikin, niin tila on vähissä ja jotenkaan suppilovahveroiden valtaama koti ei vaan houkuta, niin näin pääsin kuitenkin aika helpolla.
Ja nyt kun sitten oli sieniä, niin sehän oli sienikeiton paikka. Tartuin keittokirjaan ja ensimmäisestä löytyi ohje, jota sitten lähdin toteuttamaan. Ohje oli ihan hyvä, mutta kun samalla siistin seuraavaa kattilallista odottamaan, niin hiukan silmät sitten harotti ja luin varmaan kahta riviä kerrallaan ja tomaattipyreen kanssa meni mittasuhteet sekaisin ja kaksi teelusikallista muuttui puoleksitoista ruokalusikalliseksi, kun purkissa ei, onneksi, ollut enempää. Muuten sienien ja tomaattipyreen lisäksi tuli sipulia, kasvislientä, ruokakermaa, mausteita, hiukan jauhoja ja lykkäsinpä sinne myös yrttisen tuorejuuston lopun, joka odotti syömistä tai muuta käyttöä ja olisi sopinut tuohon keittoon oikein hyvin ilman tuota tomaattipyreettä. Tuli sitten vähän tomaattinen sienikeitto. Mitä tomaatilla on tekemistä sienikeiton kanssa? Ei mitään; ensi kerralla jätän sen vaan kokonaan pois.
Sienipiirakka
Kun nyt sieniä on, niin päätin tehdä myös sienipiirakan. Olin ostanut kesäkurpitsan ensi viikon eväsruokia varten ja sekin piti käyttää, niin päätin, että teen kasvis-sienipiirakan. Tällä kertaa en käyttänyt mitään varsinaista ohjetta, vaan mukailin muutamaa ohjetta sekaisin ja käytin pohjaan itselleni tuttua ohjetta. Siispä tuumasta toimeen. Kesäkurpitsan ja suppisten lisäksi laitoin piirakkaan sipulia ja porkkanaa. Ja jälleen kerran kaikki alkaa kuorimisesta, silppuamisesta ja raastamisesta.
Kuullotin sipulit pannussa, lisäsin porkkana- ja kesäkurpitsaraasteen. Paistelin miedolla lämmöllä, jotta sipuli ja porkkana kypsyisivät ja kesäkurpitsasta haihtuisi ylimääräistä nestettä.
Lisäsin joukkoon sienet, raejuustoa, mausteita ja levitin kaulitun pohjan päälle. Vielä munamaitoa ja juustoraastetta päälle ja piirakka uuniin.
Ajattelin, että tätä voi ottaa töihin evääksi ja syödä salaatin kanssa tai sitten kotona iltapalana teen kanssa.
Sieniä riitti myös pakkaseen laitettavaksi ja niistä tulikin ihan kiva talvenvara; saan metsäsienistä ruokaa myös talvella. Viljellyt sienet ovat myös ihan hyviä, mutta metsäsienessä on kuitenkin oma erityinen makunsa, jota viljellyt sienet eivät koskaan tavoita.
