Valaminen
Kokeilinpa metallitöissä myös pronssivalua, joka oli ehkä hiukan helpompaa kuin takominen, ainakaan käsi ei ollut niin kovilla. Työ lähti käyntiin mallien tekemisellä. Olin jo kotona hionut kaksi polyuretaanipalasta halutun muotoiseksi. Tein toisesta pyöreän ja toisesta lehden mallisen; niin ne lehdet edelleen kummittelevat töissäni. Koulussa sitten kaiversin hammaslääkärinporaa muistuttavalla kapistuksella mallien pintaan kuviot. Poran terä osoittautuikin hammaslääkärin poraksi, mutta laite ei sentään, vaikka toikin mieleen vanhan kansan kauhutarinat poljettavasta porasta. Lehtimuottiin tein lehtiruodon ja koukeroita ja pyöreään palaan yritin saada satunnaisilla viivoilla korinpohjakuviota aikaiseksi.
Valmiit mallit laitetaan muottiin ja sivellään estoaineella, joka auttaa irrottamaan kappaleen hiekasta. Alkuun muottiin seulotaan hiekkaa mallin päälle ja kun koko malli on peittynyt seulotulla hiekalla, niin sitten sitä voi jo murentaan ilman seulaakin muottiin. Hiekka ei ole mitä tahansa hiekkaa, vaan rasvaisen tuntuista erikoishiekkaa, joka jäljentää kuviot tarkasti. Hiekka olisi tosi ihanteellista hiekkalinnojen tekoon ja päätinkin, että jos tämäkään ei suju, niin menen viimeisellä metallityön tunnilla rakentelemaan hiekkalinnoja valuhuoneeseen.
Hiekka painetaan tiiviisti muottiin. Kun ensimmäinen muotin osa on täytetty, käännetään muotti ympäri, kaivetaan pienet kohdistuskuopat, sivellään pohjapuolelle estoainetta ja laitetaan muotin pohjaosa paikalleen ja täytetään se myös tiivisti hiekalla.
Muotti avataan ja malli poistetaan muotista. Pohjaan tehdään kaatoreikä metallisulaa varten ja muotin osat liitetään taas yhteen ja kiinnitetään tukevasti.
Kun muotit ovat jäähtyneet riittävästi, niin muotit avataan ja malli poistetaan muotista. Muotissa ollut hiekka irrotetaan muotista uudelleen käytettäväksi, palanut hiekka poistetaan, mutta tämän kuulin vasta toisella kertaa. Itse asiassa tiiviisti painetun hiekan irrottaminen oli aika työlästä. Mutta nyt päästään jatkokäsittelemään saatuja malleja. Yllätys oli ensin melkoinen, kun pronssiset esineet näyttivät ihan harmailta, mutta seoksessa oleva sinkki kuulemma kertyy jäähtyessään pintaan ja selittää värin.
Hammaslääkärin poran tapaisella taas hiukan vahvistin kuvioita, jotka olivat osin valussa hävinneet. Tässä vaiheessa malleissa on vielä kaatoaukosta syntynyt tappi paikallaan, mutta näin malleja oli helpompi käsitellä. Sitten malleista hiottiin reunoista turhat rönsyt pois, niitä kun oli muutama päässyt syntymään, eli en ollut ilmeisesti painanut alkuun siroteltua hiekkaa riittävän tiukkaan. Hionnan jälkeen puhdistin mallit harjalaikalla ja värikin alkoi taas muistuttaa pronssia.
Tässä vaiheessa malleista poistettiin valutapit katkaisulaikalla ja kääntöpuolta hiottiin tapin jäänteet pois nauhahiomakoneella. Vaikka hiukan jouduin hiomaan ylimääräisiä rönsyjä ja kaivelemaan kuvioita uudestaan esiin, niin tämä onnistui kuitenkin sen verran hyvin, että ehkä keksin viimeiselle tunnille muuta tekemistä kuin ne hiekkalinnat.
Viimeisellä tunnilla en sitten rakennellut niitä hiekkalinnoja, vaan kokeilin valamista vielä uudestaan ja nyt ensimmäisestä kerrasta viisastuneena painelin hiekan heti alusta alkaen mahdollisimman tiiviisti mallin ympärille. Tässä nyt molemmat versiot rinnakkain ja kyllä tällä toisella kerralla mallit onnistuivat paremmin. Laitoin malleihin messingistä tehdyt lenkit, joihin voi vaikka kiinnittää sitten renkaan avainta varten. Ainakin ensimmäisistä tuli niin painavia, että niistä ei ole kaulakoruiksi, mutta toisella kertaa ohensin malleja reilusti ja ehkä nyt lehdestä voisi saada kaulakorun.