Museoita Heinolassa
Torstaina kävimme Heinolassa tutustumassa kaupungin museoihin ja täytyy kyllä myöntää, että olin ennakkoon hiukan epäileväinen ajatukseen Heinolasta ja museoista ja varsinkin niiden yhdistelmästä. Olen käynyt useasti Heinolassa ja museo-kierros ei olisi kyllä tullut siellä koskaan ihan ensimmäisenä mieleen. Vaan olipa hyvä, että tämmöinen mahdollisuus tuli nyt vastaan, niin tämäkin puute tuli nyt sitten korjattua.
Museoissa oli taas tavanomaiseen tapaan kuvaaminen kielletty, joten museoista ei ole sisäkuvia, ainoastaan WPK:n talosta saattoi myös ottaa muutamia sisäkuvia.
Menimme bussilla Heinolaan ja siellä ensimmäisenä Kaupunginmuseoon. Vastassa meitä oli museovirkailija ja museonjohtaja Kari-Paavo Kokki. Museonjohtaja kierrätti meitä rakennuksessa ja kertoi rakennuksen ja esineistön historiaa. Rakennus on 1800-luvun lopulta empiretyylinen puutalo. Esillä oli 1700-1930 -lukujen historiaa. Nyt rakenteilla oli joulunäyttely, josta oli jo esillä eri aikakausien joulupöytäkattaukset. Näyttely oli vasta rakenteilla ja siten joulukuusia ei vielä ollut. Pöytiä oli talonpoikaispöydästä puuastioineen porvariskodin posliiniin ja pöytähopeoihin. Esillä oli myös 1960-luvun joulupöytä, jossa väritys oli aikakaudelle tyypillinen, mutta ei välttämättä nykykatsojan silmiin ihan perinteistä jouluväritystä. Esillä oli myös eri aikakausilta joulukoristeita. Kiinteään näyttelyyn kuuluivat erilaiset kalusteryhmät, taulut, peilit ja muu esineistö, joiden avulla pääsi hyvin menneen maailman tunnelmaan. Lisäksi kiinteässä näyttelyssä oli esillä Heinolan kylpylään kuulunutta esineistöä. Kiinteään näyttelyyn oli myös rakennettu lääkärin ja hammaslääkärin vastaanottotilat. Täytyy myöntää, että poljettava pora oli erityisen pelottava, eivätkä pienemmätkään välineet paljoa jääneet jälkeen pelottavuudessa. Ymmärrän nyt varsin hyvin mistä hammaslääkärikammot ja kaikki kauhutarinat ovat syntyneet.
Kaupunginmuseolta jatkoimme Lääninkivalteri Aschanin taloon, joka oli herttainen pieni puutalo puiston reunassa. Puisto oli jo sinänsä merkittävä, sillä se on jo 1700-luvulla istutettu kaupunkipuisto, joka oli ensimmäisiä vai oliko peräti ihan ensimmäinen laatuaan Suomessa. Lääninkivalteri oli poliisiviranomainen, joka joutui siirtymään uuden lääninjaon myötä 1700-luvulla Loviisasta Heinolaan. Talon on 1780-luvulla rakennettu uusklassinen kaupunkitalo ja talossa oleva esineistö on ajalle tyypillistä ja antaa hyvän kuvan kuinka aikanaan on asuttu ja eletty. Hauskaa ajankuvatietoa saimme mm. tapeteista, jotka ovat aikanaan olleet irtaimistoa ja ainakin salin tapetti on todennäköisesti muuttanut Loviisasta muuttokuorman mukana Heinolaan. Tapetit on kaivettu esiin ja niistä on selvitetty mallit ja värit ja käsin painamalla huoneisiin on luotu vanhoja tapetteja mukailevat uudet tapetit. Keittiöstä löytyi pirskotustekniikalla käsitellyt seinät ja sitähän mekin olimme pintakäsittelyn tunnilla kokeilleet.
Pihalta ei nyt näin syksyllä löytynyt enää kasveja, mutta pihassa on kasvatettu ajanmukaisia kukkia ja hyötykasveja ja edelleen pihassa on kesäisin istutuksia. Pihapiiri on myös muuten säilynyt aikalailla alkuperäisenä.
Seuraavaksi vuorossa oli Taidemuseo, jossa oli esillä heinolaistaiteilijoiden näyttely, joskin enemmän kiinnosti rakennus ja sen kiinteä näyttely. Rakennus on empiretyylinen ja se on rakennettu 1820-luvulla. Sisäänkäynnin lasiveranta oli ihastuttava. Rakennuksessa on säilynyt muutama alkuperäinen kattomaalaus ja pääsalin viereisessä pienemmässä salissa oleva ruusukranssi oli varsin hellyttävä; jos sellaisen saisi omaan kattoon, niin sitä katsellessa voisi haaveilla ikuisesta kesästä, auringosta ja poutapilvistä. Rakennuksessa oli myös aivan ihana kirjasto, joka oli rakennettu vasta myöhemmin, museon saatua lahjoituksena ministeri P.J. Hynnisen kirjat. Olisipa ihana saada kotiin sellainen kirjasto; huone, jossa joka seinällä oli katosta lattiaan ulottuvat hyllyt täynnä kirjoja. Taidemuseon kiinteään näyttelyyn kuului mm. posliiniesineistöä, kattavia astiastoja yms.
Taidemuseon kanssa samassa pihapiirissä oli WPK:n talo, joka on rakennettu 1800-luvun lopussa ja on tyyliltään uusirenessanssia. Sisustus oli hyvinkin vaihtelevaa ja eri ajoilta. Rakennuksen käyttö on ollut aikojen kuluessa hyvinkin moninaista kuten kaikilla näillä mainituilla rakennuksilla, mutta jotain sentään on jokaisesta pystytty palauttamaan etiselleen tai ainakin ajalle tyypilliseksi. WPK:n talosta löytyi muutama kaunis kaakeliuuni, jotka eivät olleet ihan alkuperäisiä, mutta tuotu rakennukseen kaupunginmuseon varastoista.
Rakennuksesta löytyi myös huone, johon oli palautettu sisustukseen kuuluvat panoraamatapetit, joissa kerrottiin Amorin ja Psykhen tarina. Tapetteja valmistetaan kuulemma edelleen pienessä ranskalaisessa tehtaassa, jossa tapetteja painetaan puulaatoin.
Kierros oli mielenkiintoinen ja Kari-Paavo Kokin kerronta oli sujuvaa ja hänen kertomuksensa saivat historian elämään ja aikaan tunteen, että pääsi juuri tekemän aikamatkan 200 vuoden päähän menneisyyteen. Myös Lääninkivalterin talossa ollut museovirkailija osasi kertoa talon historiasta elävästi. Hauskaa oli myös huomata, että myös nyt koulussa opittu heräsi henkiin; maalaustekniikoista esiin tuli pirskotus ja ootraus. Kaupunginmuseossa lattiat olivat jäljitelty maalaamalla erikoiseksi palaparketiksi ja taisipa ainakin yksi lipastokin olla ootrattu.
Ihanaa, että edes nämä rakennukset on saatu säilymään meidän päiviimme ja että niihin on saatu haettua entisiä tai ainakin ajanmukaisia kalusteita. Harmi, että muut lääninvirkamiesten asuinrakennuksista on jo purettu. Voi, millainen aarre olisikaan ollut, jos koko kortteli kaupunkipuiston vieressä olisi saatu säilymään.
Enpä tosiaan tiennyt, että Heinolalla on tällainen historia takana, enkä olisin uskonut, että näin läheltä löytyi tällaiset ihastuttavat historialliset miljööt. Olen tosi iloinen, että tämä kierros onnistui ja vielä niin loistavalla opastuksella. Omalla ajalla on vielä käytävä katsomassa valmis joulunäyttely kuusineen ja kesällä sitten lääninkivalterin puutarha. Suosittelen lämpimästi myös muille näitä retkiä. Onneksi matkakaan ei ole pitkä.
